1. tammikuuta 2017

Uuden Vuoden ajatuksia



 Tervetuloa vuosi 2017! Toivottovasti vuosi tuo mukaan paljon iloisia hetkiä,
sopivasti haasteita ja kohtelisi meitä lempeästi. Meillä ei varsinaisesti tehdä
Uuden Vuoden lupauksia. Toki tulee mietittyä mitä uuden vuoden toivoisi sisältävän,
mitä olisi kiva tehdä ja millaisia muistoja sen toivoisi jättävän. Toivon, että
tuleva vuosi sisältäisi matkustelua. Haaveena olisi koko perheelle reissu
etelän lämpöön. Lisäksi olisi ihana päästä käymään kaksin jossain. Keväinen
Budabest on ollut jo useamman vuoden haaveena.


 
Kaikista eniten toki toivon vuodelta terveyttä ja hyvää oloa. Tavallista arkea,
jossa lomat tuntuvat juhlalta. Tietty läheisten kanssa yhteistä aikaa ja mukavia
puuhia. Ja vaikka en varsinaisesti lupauksia uudelle vuodelle teekkään, niin
pyrin parhaimman mukaan myös säästämään itseäni, opettelemaan armollisuutta
ja antamaan myös omaa aikaa. Se on minusta tärkeää, parisuhdetta unohtamatta.
Nämä ruuhkavuodet, kun tuntuvat jokapuolelta repivän ja haluavan palasen.
Onneksi meillä on hyvä tiimi!








Onko teillä tapana tehdä lupauksia tai miettiä tavoitteita uudelle vuodelle?
Olisi kiva kuulla niistä! Toivon, että jokaisen vuosi 2017 jättäisi paljon mukavia
muistoja jälkeensä! Tehdään tästä vuodesta ihana ja ikimuistoinen. Yllättävän
paljon siihen voi itsekkin vaikuttaa! Itselleni arjen pienet, kauniit asiat ovat
tärkeitä ja antavat paljon. Niitäpä kameraankin tallentuu ja blogiin ilmestyy.


Ihanaa Uutta Vuotta!




5 kommenttia:

  1. Minä en edes huomannut tehdä mitään lupauksia tai en muistanut.
    Uuden vuoden aatto vaihtui uuteen vuoteen mukavassa seurassa.

    VastaaPoista
  2. Kevyesti kohti kevättä ja meidän treffejä ❤️ Ihanaa uutta vuotta ❤️

    VastaaPoista
  3. mä ostin Unelmien vuosi kalenterin ja siihen olen yrittänyt kirjoitella kaikkea mukavaa :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää Uutta Vuotta! Ja kiitos ihanasta blogistasi!

    VastaaPoista
  5. Ihania ajatuksia ja haaveita!
    Itse en lupauksia sen koommin tehnyt, perinteinen herkkujen vähentäminen taitaa olla päällimmäisenä. :)
    Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista