29. maaliskuuta 2017

Kipsinen pääsiäismuna


Olen huomannut usein tulevan vähän "jälkijunassa", oli sitten kyse sisustuksesta
tai muista "ajankohtaisista hittijutuista". Parin viimeisen vuoden aikana
on blogeissa ollut paljon juttua ja kuvia itse tehdyistä kipsimunista. En kuitenkaan
ole niistä aiemmin niin innostunut. Ennen pääsiäistä on kuitenkin kiva näpertää
kaikenlaista. Viime vuonna innostuin tekemään betonimunia. Tänä vuonna ihastuin
näköjään viimein noihin kipsimuniin ja eihän se auttanut, kun kokeilla. Olihan hauskaa
 ja helppoa puuhaa! Tosin vähän sotkuista, pari munaa tein samoilla sotkuilla.




Kipsimuna DIY
Kipsimunaa varten tarvitset kipsisidettä (saa apteekista), ilmapallon, kulhon,
pari muovipussia sekä sakset. Pöytä kannattaa suojata suureella muovipussilla sekä 
kulhoon voi laittaa myös muovipussin suojaksi. Laske kulhoon haaleaa vettä.

- Päästä ilmapalloon hieman vettä ennenkuin puhallat pallon. Näin pohjasta
tulee tasaisempi ja pysyy paremmin pystyssä. Palloon puhalletaan ilmaan sen verran
minkä kokoisen munan tahtoo valmiina olevan. 

- Leikkaa kipsisiteestä palasia, kastele vedessä yksitellen ja silittele kiinni ilmapalloon.
Aloita pallon pohjasta, palasten saumat kannattaa laittaa reilusti päällekkäin. Toista
samaa niin kauan, kunnes ilmapallon alaosa on kipsattu. Samalla kun lisäät kipsiside
kerroksia palloon, sivele palloa niin, että sideharsoa ei juuri näy. Kuivuu nopeasti,
joten tässä vaiheessa kannattaa olla nopea.

- Munan yläreunan voi muotoilla "repaleiseksi" mikäli niin tahtoo. Kipsimunan 
kuivumisessa itselläni n. 1.5h. Kuivumisen jälkeen tee ilmapallon yläosaan pienen pieni
reikä, jolloin pallo tyhjenee ja saat sen pois pallon sisältä. Ja sittenmpä muna on valmis.








Toinenkin näpertelyidea on mielessä, katsotaan ehdinkö sen toteuttaa. On tuo
käsillä tekeminen vaan rentouttavaa ja mukavaa puuhaa!


Askartelemisiin!


18 kommenttia:

  1. Nämä kipsimunat ovat aivan ihania!
    Itse en ole vielä vastaavaa askarrellut, mutta mielessä on pyörinyt :)

    VastaaPoista
  2. Juuri näitä itsekin tein 🤗 ja olen vallan ihastunut, näistä tuli niin valloittavia ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kuvan innoittamana päätin vihdoin tarttua tuumasta toimeen 😍

      Poista
  3. Näitä olen ihaillut pitkään.
    Ehkäpä kerkiän itsekin näitä askartelemaan. Ainakin annoit hyvät ohjeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutakuin munaa pyörittämään 😂 hauskaa hommaa 😊

      Poista
  4. Minä olen vähän samanlainen kun herään aina ihastumaan hiukan myöhemmin kuin moni muu.. itse tein paperista samantyyliset ja se vasta kivaa ja sotkuista oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotoveri siellä siis myös 😊 uskon, että sotkua saatto riittää 😂

      Poista
  5. Mun on tarkoitus tehdä myös pääsiäiseksi mutta sokerista ja vedestä kipsin sijasta:) Sinun työstäsi tuli kyllä tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joo kerroppas kuin onnistuu sitten 😊 jostakin luinkin tuosta tavasta tehdä.

      Poista
  6. On kyllä hauskan näköinen pääsiäiskoristus tuo! Ja muutenkin niin ihania kuvia taas <3
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tämä oli ihan hauska idis ja kiva tehdä 😊 kiitti ja samoin myös♡

      Poista
  7. No onpas kyllä nätti eikä ohjekkaan kuulosta liian monimutkaiselta.
    Täällä taitaa näpertelyt jäädä tänä keväänä kiireen vuoksi vain suunnitteluasteelle.
    Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joo sulla varmasti kiirusta riittää! Mutta ehkäpä ens vuonna 😊 näiden teossa ei kyllä kauaa mennyt, jos sattuu jokin aika löytymään 😊

      Poista
  8. Hei, ihana muna. Innosta puhkuen menin paikalliseen apteekkiin ja siellä oli myynnissä vain isokokoinen laatikko kipsisidosta hintaan 22 e. Jouduitko sinäkin ostamaan 10 vuoden tarpeet kerralla 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Täällä myytiin 4kpl paketissa! Pari rullaa vielä jäi yli, niistä sais pari munaa tehtyä 😊 ethän satu asusteleen lähellä Kokkolaa? 😂

      Poista
  9. Kiitos muuten vinkistäsi Vagabondeihin, uskaltauduin tilaamaan ja ovat super ihanat 😀

    VastaaPoista