25. maaliskuuta 2017

Pitkästä aikaa


Olipas eilen varsin erilainen ja hupainen perjantai-ilta. Talo täyttyi viikonloppu
fiiliksissä olevista naisista ja kauniista lastenvaatteista. Olihan siinnä soviteltavaa myös
naisille ja tältä PDL kaudelta tilasinkin itselleni vaikka mitä. Koot olivat hyvin
reiluja! Kuoharia tuli nautittua pari lasia ja fiilis oli rento. Ihme kyllä noinkin pieni
määrä sai aikaan "liskojenyön" levottoman ja ees taas oli kylmä taikka kuuma ;)
 Todella harvoin, kun tulee otettua mitään vettä vahvempaa.




Tänään on aamulla jo startattu pelikentille ja huomiselle on luvassa sama homma.
Tultiin pienempien kanssa kotiin syömään ja uloskin oli ehdittävä aurinkoon hetkeksi.
Kesähuoneen ovi on ollut jäässä jo pidemmän aikaa. Nyt oli sulannut niin hyvin,
että pääsin sinne ekaa kertaa pitkään aikaan kahville. Lämpöäkin siellä riittää jo
kivasti. Eilen ostin ekat perunanarsisissit, ovat muuten kauniita ja ihanan tuoksuisia.




perunanarsissi, kesähuone, kevät, puutarha, kasvihuone, bastion collection, greenhouse, lantlig, maalaisromanttinen kasvihuone, vanhat ikkunat






Mukavaa Lauantaita!

 

5 kommenttia:

  1. Perunanarsisseissa on uskomattoman ihana tuoksu! Omiani täällä ihastelen.

    VastaaPoista
  2. Oi että, ihanan kuuloiset kutsut! Tosi ihania olivat PDL vaatteet tänä keväänä, harmi vain tuota kokomuutosta, jäi monta ihanuutta tilaamatta, kun ovat meille jo useimmat pieniä.

    Aurinkoa päivääsi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuo mallisto oli kyllä kertakaikkisen ihana <3 Pikkutytöille olisi ollut tosiaan vaikka mitä ihana, mutta onneksi myös isommillekin :)

      Poista