26. maaliskuuta 2017

Vinkkejä Turkuun ja Naantaliin


IG:ssä seuraajat saivatkin jo viime viikonloppuna pieniä maistiaisia meidän
blogisiskojen reissusta Turun/Naantalin suunnalla. Tuo aina niin odotettu reissu 
oli jälleen ihana ja onnsitunut. Eihän siltä muuta voi odottaakkaan, kun samanhenkiset naiset
kokoontuu ja sisustuskaupat kutsuvat.  Tällä kertaa kohteeksi valikoitui ihastuttava 
Turun ja Naantalin seutu, joka jaksaa kerta toisensa jälkeen ihastuttaa. Näillä seuduilla
on paljon kivoja sisustusliikkeitä ja siinnäpä yksi syy miksi tuonnepäin lähdettiin.
 
Ensin tahdon esitellä teille meidän yöpaikan, joka hurmasti meidät täysin!
Naantalin vanhassa kaupungissa sijaitseva Bridget Inn, tuo upea mansardikattoinen
talovanhus. Aa että! Voin vain kuvitella, kuinka kaunis tämä paikka on kesällä
sillä se valtasin nyt jo sydämeni. Hotellin pihassa on myös ulkosauna sekä palju.
Olisipa aika ihana siellä nautiskella lämpimänä kesäiltana. Aamupala tarjoiltiin
hotellin päärakennuksessa. Siellä riittikin silmänruokaa mielinmäärin!













Hotelli on pieni ja rauhallinen. Meille oli varattuna sisäpihalla oleva Villa.
Alakerrasta löytyi iso olohuone, keittiö sekä sauna. Yläkerrassa oli 3 makuuhuonetta,
joten sinne mahtuu isompikin porukka. Huippu ratkaisu myös lapsiperheille.
Villasta löytyi kaikki tarpeellinen. Miten ihana olikaan, kun saatiin olla koko
porukka samoissa tilassa viettämässä iltaa ja pyjamapartyja. Saunottiin ja höpöteltiin.
Ainutlaatuisia hetkiä ihanien ystävien kanssa, joita näkee harvoin.










Sitten vielä tahdon vinkata teille parista sisustusliikkeestä, joissa kannattaa
ehdottomasti käydä mikäli Turun suunnilla on. Sisustusliike Avelia, tuo hulppean
upea Avelia sijaitsee Ruissalossa Telakka-alueella. Sisustusliikkeen yhteydessä on myös
viihtyisä kahvila. Tuotevalikoima Aveliassa oli hyvin kattava ja tuotteet natsaa täysin
 toisiinsa. Jokainen tuote on laitettu harkitusti ja kauniisti esille tuohon vanhaan tehtaaseen,
joka on rempattu vanhaa kunnioittaen. Tunnelma oli todellakin kohdallaan!






Toinen ihastuttava putiikki löytyy Raision maalaismaisemista. Suloisen ihana 
Vanha-Vanto. Tuolla pääsinkin käymään jo viime syksynä ja odotin innolla, että pääsen
uudelleen. Valikoimaa on hyvästi ja myytävistä tuotteista voisin kotiuttaa lähes kaikki.
Romanttista tyyliä, uutta ja vanhaa. Ja tuo vanha talo, joka toimii myymälänä on aivan ihana!





Tämän reissun jälkeen oli jälleen akut ladattuna ja ihania sisustusideoita kasapäin
mielessä. Puhumattakaan naurun tuomista lisävuosista sekä mieleenpainuvista muistoista.

On ollut ilo kuulla muutamilta blogin/IG:n seuraajalta, että odottavat näitä meidän
reissukuulumisia ja useampi onkin saanut vinkkiä sisustusliikkeistä milloin missäkin ollaan
vierailtu. Ympäri Suomenmaan on niin ihania kivijalkaputiikkeja ja niissä on ilo vierailla.
Saapa nähdä minne meidän tiet ensi kerralla vie, vinkkejä maalaisromanttisista
sisustusliikkeistä otetaan ilolla vastaan :)

Leppoisaa iltaa!



2 kommenttia: