10. toukokuuta 2017

Lovely denim


 Kyllä se kesän lämpö nyt antaa odottaa! Mutta ei pidä luovuttaa ja lupasihan
se Pekka Poutakin, että ens viikolla alkaa lämpeneen. Oon tänään kattonut
muutaman kerran Pekan hupaisen ennustuksen ja eihän siinnä voinut itsekkään
muutakuin nauraa :) Postailin jo aiemmin MILK:n vaateihanuksista. Tässä vielä
muutama otos meidän vaatevalinnoista, joihin päästiin tutustumaan. 

Farkkua, valkoista, harmaata ja tekstejä. Ne näyttää olevan meidän kaikkien 
mieleen. Noi poikien farkkushortsit oli todella huiput. Näyttävät siis farkulta,
mutta ovat pehmoisa collarikangasta. T-paidat ovat kaikessa yksinkertaisuudessa
coolit. Pääsin muuten viime viikolla ekoille MILK:n kutsuille. Oli kiva
nähdä koko mallisto livenä ja mukava oli myös tavata paikkakunnan myyjä.
Myyjien yhteistiedot löytyvät MILK:n sivuilta. Hyviä etuja on saatavilla
myyjien kautta. Tällä hetkellä kaikista yli 70e tilauksista saa -15e alennuksen.
ja alennus on voimassa tämän viikon loppuun. 







 
Paketissa oli myös setti mulle itselleni. Farkkutytölle myös farkkua ja rentoa
paitaa. Farkut ovat aika hauskat, kun polvien kohdat ovat tummempaa kangasta.
Housuissa on myös tarpeeksi korkea vyötärö, johon saa masun hyvin tungettua
piiloon ;) Mulle ei istu millään lantiomallin farkut, joita on kaupat täynnä.
Harmaa ylisuuri neule on aika ihana ja lämmin! Teeppari alle ja huivi kaulaan
niin tarkenee hyvin sillä setillä ulkonakin.  




  



Täällä iski kurkkukipu pari päivää sitten! Rasittavaa! Eilen vietettiin meidän
perheen viimeiset päiväkodin kevätjuhlat, jotka olivat ulkona. Kylmä tuuli teki
tehtävänsä ja kurkku oli, kuin raastinrauta aamulla.

Mukavaa viikon jatkoa!


* Yhteistyössä MILK Copenhagen

6 kommenttia:

  1. Hyvännäköisiä vaatteita! Sun neule ja farkut on ihanat, juuri sopivan rennot mutta tyylikkäät <3 tykkään kovasti.
    Kivaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä <3 Mukavaa viikon jatkoa myös sulle!

      Poista
  2. Tosi kivoja vaatteita, kaikki ja farkut jotka sulla on jalassa, tosi makeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo aika mageet, mäkin tykkään :) Vähän erinlaiset!

      Poista
  3. Kivan näköisiä vaatteita kyllä :)
    Juuri nuo samaiset farkut oli tulossa meillekin, mutta harmi kun paketti on edelleen hukkateillä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä ihmeessä se paketti oikein luuraa :/ Vitsi, kun tulisi nyt pian!

      Poista