11. kesäkuuta 2017

Blooming kesämallistoa ja ARVONTA


Suloinen sunnuntain auringonpaiste herätteli minut jo kukonlaulun aikaan. En 
malttanut enään jäädä pehkuihin. Lastenrytmit ovat aika hyvin kääntyneet jo loma-
moodiin, joten talo on hiljainen. Ihana hiljaisuus! Ennenkuin hipsin kesähuoneeseen
aamukahville niin kurkataanpa mitä Bloomingin paketti piti muuta sisällään, kuin
edellisessä postauksessa olleet sisustustuotteet. Nuo romanttisen kauniit vaatteet
ovat varmasti jo osalle tuttujakin. Kesämallisto sisältää jälleen aivan mielettömän
ihanillä väreillä sekä kuoseilla olevia vaatteita. Ilokseni huomasin eilen, että heidän
verkkokaupassaan alkoi KESÄALE ja todella paljon tuotteita on isoilla 
alennuksilla mm. postauksissani näkyviä tuotteita. Postauksen lopussa on myös
ARVONTA, joten koittakaa jaksaa selailla kuvavirta alas saakka ;)

Kuten jo kodin sisustuksesta voitte päätellä niin hempeät värit ovat suosikkejani.
Suosin niitä myös pukeutumisessa. Mun vaatekappi näyttää kyllä melko kamalalta, joten
tämä yllätys vaatepaketti tuli tarpeeseen! Kesävaatteisiin varsinkaan en ole panostanut
pitkään aikaan. Ihailin Bloomingin sivuilla tikkailla roikkuvaa 
Strawberryfields mekkoa (näyttää olevan nyt -50% alennuksessa).
Sen väri ja pitsiset koristukset ovat täydelliset. 





Onneksi paketti sisälsti juuri tuon mekon. Sen kuuluu olla mukavan väljä päällä, joten
 kaikki muhkurat eivät näy. Rakastan nykyisin sellaisia vaatteita ;) Jokunen kilo, kun on 
tullut töihin palattua lisää. Mekko on reilua mittaa ja laitoinkin omani vaihtoon pienempää
 kokoa varten (siksi siitä ei ole vielä kuvaa päälläni). Käytän yleensä S kokoa, mutta
mekko oli kyllä auttamattomasti liian iso siinnä koossa. Muuten vaatteet vastaavat aika
hyvin kokoaan. Ja tilaukset/vaihdot kulkevat nopeasti!

 Rennoista Wild herts pantseista tuli ehdottomat lemppari kesähousut. Ei 
kiristä eikä purista kuulkaa! Ja nuo pöksyjen lahkeet! Aivan supersuloiset nuo pitsit!
Blooming:n valikoimista löytyy myös basic tuotteita mm. t-paitoja, joissa iso söpönen
sydän selässä. Paidat löytyvät eri väreissä niin kesä ja talvimallistoista. Pakettini
sisälsi paidan roosan ja navyn väreissä. Paita on melko kapoista mallia, joten jos ei
tahdo ihan todella vartaloa nuolevaa mallia niin kannattaa valita yhtä kokoa isompi
mitä normaalisti käyttää.










Bloomingin valikoimista löytyy myös ihastuttavia koruja sekä kelloja!
Sainkin pari ihanaa juttua teille arvottavaksi ja uskon, että aika moni ottaisi mieluusti
itselleen tämän Henleyn boyfriend kellon sekä kauniin roosan värisen huivin. Tämän
postauksen alle kommentoimalla Bloomingin verkkokaupan suosikkituotteesi 
olet mukana arvonnassa! Blogini fb-sivuilta voit käydä tuplaamassa arpaonnesi :)
Arvontaan voit ottaa osaa aina pe 16.6 klo 24 mennessä.







Talo on edelleen hiljainen ja kahvitkin on tippuneet, joten ei muutakuin oikein
paljon ARPAONNEA jokaiselle ja mukavaa Sunnuntaita! Me suunnataan tänään
riekkumaan PowerParkin huvipuistoon. Itselläni tulee kyllä huono olo jo pelkästä
ajatuksesta, että joutuisi mennä jonkin huvipuistolaitteen kyytiin ;)

Aurinkoista Sunnuntaita!  

* Yhteistyössä Blooming