2. heinäkuuta 2018

Raparericurd


Heipsan! Vieläkös teiltä löytyy raparperia itseltänne tai ehkä naapurin pihassa olisi
ylimääräistä? Vai joko raparperiherkut alkaa tulla korvista ulos? Meillä raparperi
tuottaa ainavain hyvän makuista satoa (kukat olen pyrkinyt poistamaan niin maku 
pysyy hyvänä) ja tein juhannukselle raparperi-mansikkacurdia, jota laitoin pavlovan
täytteeksi. Ohjeen bongasin ihastuttavasta Sommarbacka blogista, jossa on aina niin
kovin kauniit postaukset niin blogissa kuin instagramissakin. Alkuperäinen ohje
oli ruotsalaisesta sisustuslehdestä, jonka Janina oli kääntänyt suomeksi. Kiitos siitä!
Vaikka kovasti kaksikielisessä kaupungissa asunkin niin ruotsi ei meinaa taittua ei
sitten millään. Voi miten mukava olisi omata hyvä kielipää! Mutta sitten aiheeseen
eli tähän herkulliseen kausiherkkuun, jossa on sulassa sovussa raparperi ja mansikka, 
jotka sopivat tosi hyvin keskenään yhteen. Mansikkakausikin alkaa olla parhaillaan
käsillä. Meidän mansikkamaalle näyttää tulevan kivasti satoa tänä vuonna! 




 - Huuhtele raparperit ja pilko pieniksi paloiksi. Keitä raparperit ja mansikat sokerin ja veden 
 kanssa kunnes ne ovat pehmeät. Survo soseeksi sauvasekoittimella ja anna jäähtyä.

- Vatkaa kananmunankeltuaiset ja sekoita ne raparperi-mansikkasurvokseen yhdessä 
raastetun sitruunakuoren, voin ja maissitärkkelyksen (sekoita maissitärkkelys 
sitruunamehuun ensin) kanssa. Vatkaa koko ajan jotta kaikki ainekset sekoittuvat

- Lämmitä seos miedolla lämmöllä koko ajan vatkaten, jotta se ei pala pohjaan tai munan 
keltuaiset ala kypsyä. Raparpericurd on valmis kun seos on paksuuntunut ja vispilästä
 jää näkyvät jäljet. Kaada seos puhtaisiin purkkeihin ja säilytä jääkaapissa.






Raparpericurd sopii hyvin leivonnaisiin, lättyjen päälle ja itse ihastuin sen mausta
yhdessä viilin kanssa. Pavlovan täytteeksi sopi hyvin ja pavlovan teki kätevästi samalla,
kun curdista jäi kananmunan valkuaiset jäljelle. Viidestä kananmunan valkuaisesta
saa hyvän kokoisen pavlovan ja pursotin samasta satsista myös pellillisen pieniä marenkeja.

Herkuttelemisiin!

4 kommenttia:

  1. Hei! Kauako valmis Raparpericurd säilyy jääkaapissa käyttökelpoisena? Ohje kuulostaa niin hyvältä, että pitää kokeilla :)

    Olen ollut blogisi lukijana jo pitkään, ihania kuvia ja juttuja!

    T:Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minna kauniista sanoistasi <3 Ihan kun olet kulkenut blogin mukana! Sanoisin, että jääkaapissa parisen viikkoa. Curdin voi toki myös pakastaa, jolloin säilyy pidempään.

      Poista