12. syyskuuta 2018

Syysfiilis ja ajatuksia


Syysfiilis, se iski aivan ykskaks. Siihen riitti pari sateisen harmaata päivää. Mutta
johan sen aikakin jo on, onhan ihan justiin Syyskuun puoliväli. Ei ole montaa
päivää, kun kerroin blogisiskojen whatsup-ryhmässä, että syysfiilis ei ole vielä
tullut enkä ole tehnyt ainuttakaan syysistutusta. Mutta tänään on haettu eka satsi
callunoita. Ne on mun lemppareita syysistutuksissa. Valkoiset ja vaalean lilat.
Tänään ehdin istahtaa töistä tullessa kahvikupillisen kanssa sohvalle lukemaan
tuoretta sisustuslehteä. Aika ihanaa. Ja mikä ihaninta tänään ei tarvi poistua kotoa
mihinkään. Joten istahdan uudelleen sohvalle ja kuuntelen hiljaisuutta, sillä jokainen
lapsi ja isäntä on omissa menoissaan. Aika ihanaa sekin ja harvinaista. 






Mietiskelin tuossa tänään blogini taivalta. Se onkin jo aika pitkä. Mietin lähinnä
blogin sisältöä. Kotiäiti vuosina blogissa nähtiin paljon diy-juttuja niin mun kuin
mieheni tekemiä. Ompelin paljon mm. tilkkupeittoja. Silloinkin blogissa sisustettiin,
leivottiin, somistettiin ja on hääritty puutarhassa. Ja lastenvaatejuttuja kirjoittelin
myös. Elettiin pastellivärien aikaa, kukikasta ja hyvinkin romanttista. Tietty silloinkin 
fiilisteltiin arkisia juttuja, mutta blogi on muuttunut vuosien varrella enemmän ja enemmän
 fiilistely puolelle. Tyyli on hieman muuttunut, vaikka edelleen vaalea ja pienesti
romanttinen sisustus kiehtoo. Samat höpinät jatkuvat vuodesta
toiseen eli ei mitään niin järkevää ;) Sisustelu jatkuu sisällä ja ulkona samoin
kuin kauniiden asioiden vaaliminen ihan arjenkin keskellä. Ja valokuvauksen koen
edelleen hyvin mieluisaksi. Ja samoin myös blogiin kirjoittamisen ja somepäivitykset.
Aika ei enään riitä niinkään käsitöihin itselläni tai miehellä. Ompelukoneeseen
en itse asiassa ole koskenut vuosiin, jaiks! Mutta ehkäpä joskus tulee taas sen
aika. Nyt eletään "ruuhkavuosia" lasten ehdoilla. Ihana on kuitenkin, että tällekin
touhulle jää aikaa. Valokuvapainotteinen blogi on melkeimpä aina ollut ja jatkukoon
se samalla tavalla myös jatkossa. Höpöhöpö juttuja ja enemmän kuvia ;)
On muuten niin ihana saada teiltä viestejä ja siis niin ihana on huomata, että teistä
useat on seuranneet mun blogia jo pitkään. Se on ihana kuulla!








Mutta hei nyt meen sinne sohvalle vielä hetkeksi. Teehän sinäkin olosi mukavaksi
 tänä iltana! Hei ja nythän onkin jo keskiviikko. Ihan just on viikonloppu.

Iltoja!


6 kommenttia:

  1. Ihana blogi. Mun lemppari!Mukavaa iltaa sohvalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Anne jos saat iloa blogistani ja viihdyt täällä <3

      Poista
  2. Sinulla on todella kauniita kuvia ja mukavia tunnelmia. Blogistasi saa hyvää mieltä ja kivoja ideoita. Ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria <3 Tuota juuri toivon, että täältä saisi lähtiessään hyvän mielen. Ihanaa syksyä <3

      Poista
  3. On varmaan kiva kuulua blogisiskoihin ja vaihtaa heidän kanssaan ajatuksia... <3
    Olisin itsekin monesti kaivannut neuvoja ja ideoita juuri blogiin liittyen,
    mutta täällä satakunnassa ei ole tai en tiedä olevan tuollaista yhteisöllisyyttä
    blogin pitäjien kanssa... hmmm mistähän johtuu ; D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä tuo blogisiskojen löytyminen on ollut niin ihana asia <3 Me ollaan tosiaan ympäri suomea 6 bloggaajan porukka. Olleen tavattu useamman vuoden ajan, pari kertaa vuodessa pyritään tapaan <3 Voi harmi juttu ettei yhteisöllisyyttä löydä satakunnassapäin. Tai josko olisikin, että löytäisit heidät!

      Poista