30. maaliskuuta 2019

Keväinen koti


Iltoja! Mukavan puuhakas päivä alkaa olla illassaan ja lauantaisauna lämpeää.
Tänään pääsin nuuskuttelemaan ekaa kertaa kunnolla siskon pikkuruista
maaliskuun poikaa. Täydellinen paketti vauvantuoksuineen ja ilmeineen.
Yritin ottaa muistoksia kuvia tuosta pienesta vastasyntyneestä, mutta pikku
herra meinasi olla eri mieltä asiasta ;) Ei ihan helppo homma, mutta muutamat
muistot saatiin kuviksi saakka. Teetättekö muuten nykyisin vielä valokuvia?
Itse en ole moneen vuoteen teettänyt vaikka monet kerrat on mielessä ollut
kyllä. Kuvakirjoja olisi kiva tehdä- jos siihen aika joskus riittäisi. Tallensin
kamerraan myös maaliskuun viimeisten päivien ilta-auringon säteitä.  



Koivunoksat tekivät sisällä nopeasti vihreät lehdet. Voi miten ihana viesti kesästä
nämä ovatkaan. Koivunoksien kanssa ei taida voida epäonnistua. Kuumaa vettä
maljakkoon ja vaihtaa silloin kuin muistaa. Silmuja alkaa ilmaantua jo muutamassa
päivässä. Pääsiäinenkin sieltä alkaa lähestyä ja nostin aikoinaan betonista valamani
munat esille. Noita munia oli muuten hauska tehdä. Eikä kipsimunienkaan tekeminen
hullumpaa puuhaa ollut. Pitäiskin taas viritellä pääsiäisaskertelut tyttösen kanssa.

 






 Maaliskuisen auringon paistaessa siivoilin terassilta ja muualta pihalta pois
kuihtuneet kanervat ja havunoksat. Miten ihana freshiä tulikaan. En malttanut
olla hakematta muutamaa narsissia terassille. Kylläpä nuo sipulikukat taitaa
pientä pakkasta kestää, jota öisin vielä taitaa olla. Joko teillä on keväiset fiilikset?
Kyselin jossain vaiheessa postaustoiveita ja useamman toiveen sain keväisestä/
pääsiäisen kattauksesta. Koitan toteuttaa tämän toiveen lähiaikoina. Täytyykin
avata pinterest vielä saunan lämmetessä ja etsiä inspiraatiota.

Rentoa iltaa ja hei muistakaa kääntää kellot!


2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia kodistasi. Minä kyllä teetätän vielä valokuvia ja liimailen albumeihin kera muutaman teksti rivin. Vähän niin kuin bulletjournaling. Kyllä sipulikukat kestää pientä oakkasta. Itsekin olen jo istutellut parvekkeelle muutamia.
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Erica <3 Vitsit toi valokuvien kansioon laittaminen kera tekstien on kyllä mukavaa hommaa, viime kerrasta onkin jo aikaa <3

      Poista