19. toukokuuta 2019

Kesä edessä


Huomenet sunnuntaihin! Tai kellohan alkaa vedellä jo puoltapäivää, mutta
tänä aamuna on vedetty pitkän kaavan mukaan pehkuissa joten kyllä se aamu
meille vasta on. Joskus kiva näin vaikka yleensä olenkin aamuihminen. Meillä
on poikkeuksellinen hiljainen aamu ollutkin, kun pojat menivät yökyläileen illan
kalastusreissun päätteeksi. Olin illalla kuskina kalastusreissuilla ja mikäpä siinnä,
 sillä kesäillassa riitti ihasteltavaa kauniin luonnon helmassa. Mietin myös miten
erilaisissa hommissa nämä teinit voisivat jo ollakkaan kylillä ja sitä suuremmasta
  syystä olin iloinen, kun lauantai-iltana teki mieli kalastamaan kavereiden kanssa.




Aamun keittiötunnelmat olivat tänään varsin kesäiset. Tuo ihana auringonpaiste
ja keittiön ikkunasta avautuva vihreä maisema toi niin ihanan kesäisen fiiliksen.
Naapuri leikkaa parhaillaan nurmikkoa ja mikä mieletön tuoksu siitä kantautuu
sisälle saakka ikkunan ollessa raollaan. Ja mikä parasta kesä on vielä edessä!
Kaikki se kauneus mitä suomen kesään liittyy. Kesäistä fiilistä toivat tänä aamuna
myös kauniina ja edelleen erittäin freesinä kukkivat äitienpäivänä saamani pionit.
Kerta toisensa jälkeen pioneja ei voi kuin ihastella.






Laventelikin saa siirtyä ulkotiloihin nauttimaan valosta ja lämmöstä. En tahdo
saada näitä pidettyä hengissä sisätiloissa. Kesähuoneessa viihtyvät yleensä hyvin.








Pienimmälle iski ankara kevät flunssa ja yskä. Kuumetta ei vielä ole, joten
onneksi voidaan nauttia ulkosalla tänään hellelukemista. Eilen sain kylvettyä
istutuslaatikkoihin siemenet ja istuttelin myös kesäkukkia hieman. Tänään kutsuu
leikkimökin siivous ja josko kesäpedin petaisi terassille. Nyt täytyy nauttia
ihan jokaisesta lämpimästä päivästä, koska suomen kesästä ei koskaan tiedä ;)

Auringonpaistetta päivääsi!


2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia <3. Kyllä olemme saaneet nauttia ihanasta auringosta, lämmöstä. Minä olenkin jo pedannut parvekkeelle "kesäpedin" jossa on ihana loikoilla ja nauttia auringosta ja mielettömästä lintujenlaulusta. Ihanaa auringontäytteistä sunnuntaita sinulle.
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erica paljon <3 Voi kyllä on ollut ihanat kelit, nautitaan <3

      Poista