21. heinäkuuta 2019

Oi kesä!


 Huomenet sunnuntai! Ai ihanuus nyt ne helteet saapui, niin huippua! Kun
aamulla ulko-oven avattua ihana lämpö tulee vastaan ja illalla hyvät yöt saa
huikata lämpimässä kesäillassa. Kävin jo ajoissa juomassa aamukahvit ulkona
ja näitä kertoja ei ole ihan hirveän montaa ollut tänä kesänä, että kesämekossa
tarkenee istua aamuvarhain ulkona. Meillä löytyy pihalta useita eri kaffittelu
paikkoja ja niitä on tehty just sen mukaan, että aina johonkin paistaisi aurinko.
Ja noi pionit, niiden kukinta on kestänyt yllättävän pitkään mutta nyt viimeisiä
viedään. Pinkeissä on vielä jokunen nuppu ja vaaleanpunaisessa, siinnä
tärkeimmässä pionissa josta jo aiemmin teille kerroinkin. Joka on siirretty
mieheni mummulan pihasta ja vuosia sai odotella sen kukintaa. Nyt se kukkii
kauniisti ja tuo ihanat muistot mieleen.




 Muutamia viikkoja sitten Tine K astiasarjani sai lisäystä muutamalla lautasella
sekä isolla tarjoilukulholla. Noi valkoiset astiat ovat niin kauniita ja jokainen ihan
oma yksilönsä muotonsa ja värinsä puolesta. Muistatte ehkä vuosia sitten olleen
Greengate villityksen, silloin oli väriä ja kuosia. Söpösiä ne ovat edelleen, mutta
yksiväriset on tällä hetkellä lähempänä omaa makua. GG:n latet ovat kyllä edelleen
lemppareita kaffikuppeina ja sopii myös hyvin yksiväristen astioiden kanssa.
 










Lämpömittari näyttää + 30 auringossa, jotta tarkenee! Viikonloppu on täyttynyt
serkkujen ja kavereiden lasten KokkolaCup jalkkispeleistä. Niitä on niin kiva
käydä katsoon ja kannustamassa, kun omia fudaajia ei enään ole. Eilinen päätyi
vielä iltauinnin merkeissä kaveriperheen kanssa saunan lämmetessä. Tämä on
sitä parhainta kesää ja touhuja! Vaikka työt alkoivat niin kesäillat ovat onneksi
pitkiä ja kaikeksi onneksi teen lasten koulujen alkuun lyhyempää työviikkoa,
joka on sekin todella jees! Rantapäivä taitaa olla tänäänkin.

Nautitaan kesästä, lämmöstä ja hetkestä!

2 kommenttia:

  1. Nyt lupaileekin viimein lämmintä! Vaikka toisaalta olen nauttinut näistäkin ilmoista, kovat helteet ei ole ihan mun juttu :D Mutta lapset ei ole juurikaan uimassa käyneet tänä kesänä, ensi viikolla käyvätkin varmaan koko kesän edestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu lapset on kyllä uineet ja itsekin sain viimein talviturkin heitettyä 😅

      Poista