13. elokuuta 2019

Tervetullut arki


 Nyt on sanottu kiitos ja heipat lasten kesälomalle. Pitkä kesä ja loma, siltä tämä
kesä on tuntunut mun mielestä. Loma tuli niin tarpeeseen koko perheelle. Keväällä
oli ilmoilla aikalailla väsyä koko sakilla. Kesä tuntuu viuhahtavan yleensä aika 
vauhdilla, mutta tosiaan tämä kesä on tuntunut jotenkin pitkältä. Ja siis hyvällä tavalla. Oon miettinyt
syitä siihen ja kylläpä se taitaa niin olla, että kahden pienemmän tauolla olleet
harrastukset ja isännän valmennushommien lopetus, joten meillä on ollut ihan
oikeasti lomaa. Kaikilla, perheenä. Ehditiin levätä, tehdä  jokaiselle mieluisia 
asioita, reissata, liikkua, olla yhdessä, nauraa ja riidellä. Jokainen meistä tai 
ainakin 4/5 ehti myös tylsistyä loman aikana. Ja sehän on hyvä. Sillä voin väittää,
 että tulevan(kaan) syksyn aikana ei ehditä tylsistymistä kokea ;) Kesäloman
 jälkeen on kuitenkin arki, rutiinit ja etenkin rytmit hyvinkin tervetulleita!

Arkihan on se, joka meitä kantaa ja tekee elämän mieleiseksi. Juhlat ja lomat
on aina väliin tervetulleita, mutta eihän niiden voimalla elä pelkästään. Siksi oon
sitä mieltä, että arki on se jonka pitää olla toimiva, tuoda iloa ja eloa. Ja siksi on 
tärkeä, että se ihan tuiki tavallinen arki rakentuu niin, että siitä voi nauttia ja sen 
tahdissa pysyy. Vaikka se kiire on hyvin usein se arjen ikävä seuralainen ja sille
 pitäisi pystyä tekemään jotain. Tai ainakin siihen on raivattava hetkiä, jolloin
muistaa myös oman itsensä hyvinvoinnin.  Ulkoilu ja liikkuminen on ihan parhaita
juttuja, jotka antaa voimaa ja potkua arkeen, joten sille kävelylenkille voi raivata 
tilan vaikkapa lasten harkkakuskausten aikana. Ja ainahan on ihan huippua, että
 sinne lenkille saisi myös kaverin matkaan. Ne jaetut kuulumiset iloineen ja
 suruineen ovat niin kovin voimaannuttavia. 

Tänään on satanut todella pitkästä aikaa ja sain melkoisen suihkun töistä
kotiin pyöräillessä. Olin kyllä niin litimärkä ihan jokaista vaatetta myöten
Niin kesäisen lämmintä on kuitenkin ollut. Ennusteltiinkos vielä helteitäkin
elokuun lopulle? Tänään maistui erityisen hyvältä lämpöinen ja maailman paras
mustikkapiirakka, jota leivoin töiden jälkeen. Meidän 11- vuotias poimi meille
 tänä vuonna mustikat mummun kanssa <3 On niin reipas siinnä hommassa ollut
 jo pari viimevuotta, että on saanut mustikkatilauksiakin. Ja niin vain vielä viimeisenä 
lomapäivänä poimi yhden tilauksen ja tienasi itselleen rahaa. Ei vain meidän
muita lapsia saisi metsään, mutta oon ihan varma että tästä pojasta tulee
vielä jotain niin suurta bisnesmiestä aikuistuttuaan. Niin hyviä ideoita riittää
ja aina vain uusia tulee jo nyt <3










 Meiltä lähti tänään koulutielle 2, 5 ja 8 luokkalaiset. Olen usein pysähtynyt
miettimään, että miten varsinkin pojat voi olla jo noin isoja (sillä itsehän tässä
on ikinuori ;) ) ja vanhin aloittaa rippikoulunkin tänä syksynä. Hui! Esikoinen
ehti olla koulussa vain tämän päivän ja suuntasi loppuviikoksi salibandyleirille.
  Toivotaan jokaiselle koulunsa aloittaneelle oppimisen iloa, onnistumisen 
kokemuksia ja kavereita. Ja ettei kenenkään tarvisi jännittää kouluun menoa 
kiusaamisen pelossa. Voi kun jokainen lapsi voisi elää arkea huolettomin mielin.

 Neidin kanssa odotellaan saunan lämpeämistä ja pienempää pojua treeneistä
kotiin. Taidetaan odotellessa nauttia vielä palaset mustikkapiirakkaa. Niitä
arjen pieniä ja onnellisia asioita. Nautitaan niistä!

Mukavaa viikon jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Kirjoitit tosi hyvin, kauniisti ja viisaasti arjen merkityksestä!<3 Olen siitä täsmälleen samaa mieltä, vaikka en sitä noin hyvin olisi osannut sanoiksi pukea.
    Mutta toimiva arki on ehdottomasti yksi onnelliseksi tekeviä asioita. Se tuo rauhaa, turvaa ja pysyvyyttä. Kun arki toimii, toimii aika hyvin yleensä myös kaikki muu.
    Ihanaa arkea!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    Ps. Laitoin blogiini joitakin meidän arkiruokalemppareita kasviksista, käy kurkkamassa jos kiinnostaa
    https://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa/arkiruoka-kasvis-reseptit/

    VastaaPoista
  2. Kiireisestä työkesästä johtuen kesä tuntui nyt menevän hujauksessa mutta silti toivotan arjen tervetulleeksi. Eikä yhtään harmita että pääsen taas tekemään vajaata työviikkoa :)

    VastaaPoista