22. marraskuuta 2019

Ajan juoksua


Iltaa ihanat siellä! Päivät menee hurjaa vauhtia enkä ole ehtinyt hetkeen 
blogin puolelle lainkaan. Tai itse asiassa olisin varmaan ehtinytkin, mutta se 
aika on käytetty johonkin muuhun tärkeämpään eli perheen kanssa oloon.
Vaikka ei sillä, blogi ja somehommat on mulle todella tärkeitä. Ja ihan teidän
lukijoiden vuoksi. On ihan huikeaa huomata, että jaksatte lueskella meidän
kuulumisia ja touhuja vaikka itsestä tuntuu aina samojen juttujen vain 
pyörivän. Mutta useampi lukija on sanonut, että jatkaa just tällä kepeällä
tyylillä. Ja sitähän mä olen blogilta halunnutkin, että tämä olisi ikäänkuin
sellainen paikka johon voisi hetkeksi uppoutua ja heittää aivot narikkaan.
Ja sellaisena se myös pysyy- hömppäjutut ja kuvat siis jatkuvat ;) 





Mutta tosiaan oon lähiaikoina miettinyt paljon mennyttä aikaa. Ja olen
ihmetellyt ajankulkua ja sitä missä välissä nuo lapset on kasvaneet noin
isoiksi. Ja mun sisällä on valtava kaipaus ja haikeus. Vaikka myös ilo 
ja liikutus, kun saa seurata noiden ihanien tyyppien kasvua ja niiden
vaiheita. Siksi oon viime viikkoina halunnut olla vielä enemmän läsnä 
mitä muutenkin jo olen. Sillä aika menee niin hurjaa vauhtia ja ihan
kauhistuttaa ajatella, että ei esikoisellakaan ole enään montaa vuotta
täysi-ikäisyyteen. Täällä haaveillaan jo urheilulukiosta ja paikkakunnan
vaihdosta. Tuntuu aikamoiselta edes ajatella, että tuo pieni muuttaisi
pois kotoa. Kaikkihan jää ihan kesken. Mietin paljon olenko antanut
tarpeeksi ja ollut tarpeeksi läsnä. Olenko sitä ja tätä.. Ja valokuvien
kautta olen palannut kerta toisensa jälkeen katsomaan noita vuosia,
kun pojat oli pieniä ja pulleposkisia. Kun ne leikki yhdessä traktoreilla
tai rakensi legoilla. Ja ne hetket, kun pojat saivat pikkusiskon. Sillon ei
sisko suukoilta ja huolenpidolta välttynyt. Ihan kyyneleet nousee silmiin.




 
Onko mulla ikäkriisi vai mitä ihmettä tämä on, hih? Tuossahan nuo
ihanat vielä pyörivät ympärillä. Ja voi miten onnellinen olen noista
yhteisistä jaetuista hetkistä, kun pojatkin löhöävät meidän kanssa
olkkarissa. Vaikka sitten ne puhelimet ovatkin käsissä. Mutta siinnä
ihan lähellä. Toivottavasti aina niin lähellä, että oli tilanne mikä hyvänsä
voisi lapset aina kääntyä meidän vanhempien puoleen.



Sellaisia ajatuksia tälle illalla. Mutta on tähän iltaan keveämpääkin
mahtunut ;) Meille oli ilmestynyt tonttuovi ja Mailegin tonttukalenteriin
pussukat (jotka odottavat täyttöä). Vaihdoin keittiöön jouluverhot lasten
ollessa synttäreillä ja nyt pertsin yks kohokohta eli Vain elämää joulujakso.
Niin ihania biisejä ai että! Ootko sä seurannut näitä joulujaksoja?

Mukavaa viikonloppua! 



4 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmalliset kuvat. Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Tottahan joulujaksotkin pitää katsoa! 👍✨😀
    Meillä vanhin on jo toista vuotta Etelä-Suomessa opiskelemassa, ja kyllä ne nuoret vielä kotiin sieltä säännöllisesti tulevat. Kesänkin oli kotipaikkakunnalla kesätöissä. Kovaa kyytiä toisetkin kasvavat perässä. Mutta aika aikaansa kutakin. Sitten kun aikuisuus koittaa, tuntuu aivan luonnolliselta, että nousevat siivilleen. Eikä ne silti mihinkään katoa. Tosin viimeisen kohdalla voi sitten olla haikeampi paikka, kun ketään ei jääkään enää kotiin.

    Mukavaa marrasviikonloppua! Huomenna olisi tiedossa joulumessuja /-markkinoita. 😀✨

    VastaaPoista