2. marraskuuta 2019

Marraskuu


Ulkona hipsuttelee lunta hiljalleen. Marraskuu on täällä värikkään lokakuun
väistyttyä sivuun. Sanat synkkä, pimeä ja väritön  kuvastavat marraskuuta aika
hyvin. Itselleni marraskuu kertoo lähestyvästä joulusta ja tunnelmallisista
illoista. Jouluttelua mielessä, suunnittelua ja hiljalleen valmisteluita. Aamun
hämy, oma rauha ja taustalla hiljaa soiva joulumusiikki. Ne hetket on muuten
aika ihania, kannattaa kokeilla. Voimaannuttava aamuhetki viikonloppuisin.

 Nippu valkoisia ruusuja sekä eukalyptystä, jotain niin kaunista. Jaoin eilen
tämän setin kahteen kimppuun ja nyt ihastelen kimppuja vuoronperään.
Miten pienillä jutuilla saa niin paljon iloa. 



 Eilen tuotettiin roppakaupalla iloa yhdelle niin rakkaalla ja tärkeälle super
mammalle, joka saa kokea raskauden ihmettä viidettä kertaa. Yllätettiin tämä 
ihana mamma vauvakutsujen merkeissä. Ja vaikka tietäen heidän perheen kiireet
ja kaikkien muidenkin kiireet niin olen super iloinen, että aika tälle löytyi. Ja
viidennettä kertaa äidiksi tulevan onnenkyyneleet kertoivat kaiken hänen olo-
tilastaan. Hänen iltansa kera herkkupöytien, masukakun, vaippakakun, kuohuvan
 ja lahjojen oli onnistuntu oli onnistunut. Ja kerrankin aika oli vain hänen, joukko
 tärkeitä ihmisiä ympärillä. Ja voi miten suuri ja ainutlaatuinen pieni ihminen 
masussa kasvaa ja on todellinen aihe juhlana. Niinkuin häntä kantava 
kaunis äiti <3

Tehdään elämästä juhlaa arjen keskellä. Aina 
löytyy pienikin juhlanaihe!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti