7. marraskuuta 2019

Hitaita päiviä


Moi! Flunssapöpöt ne näyttää jylläävän tänä syksynä huolella meidän perheen
aikuisilla, sillä jo toinen flunssa tälle syksylle on pakottanut hidastamaan
tahtia. Loppukesällä sairastin myös kovan ylähengitystieinfektion. Aivan
ihmeellistä, sillä itse yleensä ehkä kerran vuodessa flunssassa. Ennen lapsia
sairastin useita poskiontelontulehduksia ja nyt nämä syksyn mittaan olleet
flunssat on näyttäneet noiden ikävien poskiontelovaivojen paluun. Kotikonstein
ja kotoa löytyvien lääkkeiden avulla on yritetty parannella, kunhan nyt
antibiooteilta välttyisi. Nyt on siis vietetty hitaita päiviä kotona parannellen.
Tokihan perheen äidillä ei todellista sairaslomaa koskaan ole, sillä arjen
pitää pyöriä oli kunnossa tai ei. On kokkaukset, pyykkäykset ym. mutta
ihan hyvällä on kotihommia jaksanut tehdä. Onneksi on tuo melkein
tervehtynyt toinen puolisko, joka on hoitanut lasten kuskaukset että on 
saanut itse olla lämpimässä sisätiloissa. 

 
Vitamiinit näyttelee suurta osaa vastustuskykyä kun kysytään. Koetetaan
syödä mahdollisemman terveellisesti ja monipuolisesti. Käytössä on lisäksi
D-vitamiini ja lapsilla monivitamiini. C-vitamiinia luulisi tulevan tarpeeksi
ihan ruokavaliosta, sillä hedelmiä ja marjoja syödään päivittäin. Tyrnit on
muuten huippuja, kun voi muutaman napata jäisenä pakkasesta ja rouskutella
menemään. Niissähän on todella paljon juuri C-vitamiinia. Kaikki keinot
on pyritty ottamaan käyttöön ja keittelin ekaa kertaa paljon puhuttua flunssa
juomaa sitruunasta, inkivääristä ja hunajasta. Voi mikä ihana tuoksu tuli 
kun niitä keitteli, mutta voi kamala mikä maku ;) Mutta tätä on nyt yritetty
tankata lämpimänä. Laitetaanpa ohje jakoon tännekin eli jatkoon
menee tämä juoma kyllä jos siitä apua on.


Flunssajuoma

Vettä
Pala inkiväärinjuurta
1/2 sitruuna
hunajaa
 - Kuori ja viipaloi  muutaman sentin pätkä inkivääriä ja laita kattilaan
- Purista puolikkaan sitruunan mehu ja puolikas viipaloitu sitruuna kattilaan
- Lisää kattilaan n. 1l vettä ja keitä miedolla lämmöllä n. 15min
- Siivilöi juoma, mausta hunajalla ja nauti lämpimänä





Flunssajuoma, lämpöiset vällyt ja kynttilöitä. Joululehdet on kaivettu
kätköistä ja niiden parissa on saanut fiilistellä aivan rauhassa. Ehkäpä on
tarkoitettu, että flunssa laittaa pakosta rauhoittumaan ja viettämään hitaita
päiviä. Eihän ihminen kuitenkaa mikään kone ole. Hei ja haluan vinkata
myös teille aivan ihanasta ruotsalaisesta ohjelmasta, jota olen katsellut
youtubesta eli Jul med Ernst. Suosittelen todella lämpimästi katsomaan ja
noista jaksoista jos jostain tulee kyllä niin joulumieli ja askartelu innostus
kasvaa. Ernstillä on aivan mielettömän ihanat puitteet tehdä jouluisia diy-
juttuja, leipoa ja kokkailla. Onko tuo ohjelma teille tuttu?




Toivottavasti te olette pysyneet terveinä! Leppoista päivää toivottelee
jouluttelufiiliksissä oleva nuhanenä!

9 kommenttia:

  1. Sinkki on ihan oikeasti paras konsti flunssaan. Sinkkitabletteja kun alkaa popsia heti kun flunssan oireet alkavat, niin taudin kesto lyhenee sekä tutkimusten että kokemusten mukaan. Mutta niitä pitää alkaa ottaa todellakin HETI.

    Mulla oli aikoinaan kans poskiontelon tulehduksia alvariinsa, mutta about 15 vuotta sitten mulle tehtiin poskionteloiden "ilmastointileikkaus" eikä ole sen jälkeen juuri moisia vaivoja ollut. Suosittelen keskustelemaan aiheesta lääkärin kanssa jos alkaa tulehdukset taas vaivata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinkki, se onkin unohtunut viime aikoina ostaa apteekista! Täytyy ostaa tulevaisuuden varalle sitä muutes. Ihana kuulla, että ei ole viavannut sua enään tuo tympeä vaiva!

      Poista
  2. Enpä ole tuollaisesta ohjelmasta kuullutkaan. Pitääpä heti katsoa. Kiitos vinkistä! 👍

    C-vitamiinia ei käsittääkseni kannata purkista ottaakaan, koska jostain joskus luin, että se aiheuttaisi keuhkosyöpää. D-vitamiiniin ja maitohappokapseleihin olen itse luottanut. Niin, hedelmät ja marjat ovat tietysti parhaita terveyspommeja! Pikaista paranemista! 🍵

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa, että vinkistä oli apua :) Itse bongasin tuon ohjelman viime vuonna, aivan ihana! Kiitos paljon <3

      Poista
  3. paranemisiin, yritä tropata itseäsi hyvin, flunssa voi kenties pyörtää.
    Inkivääritee tekee hyvää kurkulle,olen kokeillut.

    VastaaPoista
  4. Tuota flunssajuomaa täytyykin kokeilla. Ajattelin myös laittaa tilauksen apteekkiin, että saisi lääkkeet kotiinkuljetuksella. Meillä flunssa jyllää myös. Ilmeisesti sitä on paljon liikkeellä. Olisihan se ollut hienoa, että siltä olisi välttynyt, mutta on ainakin sitten sairastettu.

    VastaaPoista