22. toukokuuta 2016

Kesäinen Ableone white


Oi ihana mitkä kesäiset säät on meitä hellineet viikonlopun aikana.
Kroppa on tehnyt kaikkea muutakuin levännyt.. Mutta miten hyvä fiilis
tuleekaan fyysisestä työstä mitä on pihalla tehty. Naama ja sormet
mullassa, kroppa hikikarpaloilla! Meillä on pieni projekti 
meneillään, siittäpä kerron teille myöhemmin kun homma edistyy.
 
Aurinko houkutteli kaivamaan kesäistä kukkakuosia köökiin.
Ompelin 5 minuutin koristetyynyn keittiön puupenkille. Kangas on
GreenGaten Ableone White kuosia, samoin kuin söpöt pikkukulhot
ja latet. Muuta ei ole tullutkaan hankittua GG:n kevät/kesä mallistosta.
 Jotenkin muut jutut ei niin sytyttäneet mitä yleensä.










 No niin, blogikirjoituksen ohessa sain pasitettua kasan vohveleita.
Kahvetta ja vohvelia jädellä nassuun. llalla sitten jännätäänkin jääkiekkomatsia
ja kannusteteen Leijonat voittoon, eikö?! Suomella on niin mieletön
joukkue ollut kyllä tänä vuonna. Esikoinen tuumas jo ennen kisoja, että
tänä vuonna Suomi voittaa kultaa. Toivotaan parasta!

Jännittävää jääkiekkoiltaa!


7 kommenttia:

  1. Oo miten ihanan kesäinen keittiö ❤️Ja pionitkin siellä, niiiin kaunista ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun pionikausi on taas täällä <3 Kiitos ihana!

      Poista
  2. Kauniita kuvia!
    Täällä myös tuntee kropassa, että pihahommia on tehty. Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihana tunne kropassa tosiaan kun on jotain fyysistä tehnyt ;) Sinulle myös oikein paljon auringonsäteitä <3

      Poista
  3. Ihanat tyynyt ja astiat. Ei saatu kultaa jääkiekosta, mutta eikö se hopeakin ole ihan hyvä. :)

    VastaaPoista
  4. Hei. Löysin juuri blogisi ja ihan pakko kysäistä, olisiko sinulla jotain kivaa ja kaunista ohjetta tilkkutäkiksi? En haluaisi ihan vaan pelkkiä neliöitä, mutta en ole mikään ompelukoneihme että sikäli en osaa mitään upeaa tehdä... Toin jo vuonna 2012 tilkkuja Lontoosta ja tuolla kaapissa ne polttelee... ;)

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuosi tuossa greengaten kankaassa : )

    VastaaPoista