13. toukokuuta 2016

Olohuoneen pintaremontti


Olenkin jo teille vinkkaillut, että meillä remontoidaan. 
Sain Helmikuussa mukavan sähköpostin, jossa minua kysyttiin mukaan
  K-raudan vierasbloggaajaksi. Olin hyvin otettu tästä, enkä miettinyt 
kauaa kunnes jo lupauduin mukaan. Tietty kyselin isännältä - tuolta ihanan 
taitavalta remppamieheltä jaksaisiko hän puuhaan ryhtyä kaiken muun
kiireen keskellä. Hän vastasi heti myöntävästi ja siinnäpä sitä sitten jo suunniteltiin
 uutta ilmettä olkkariin. Olohuoneen pintojen uusistus on ollut jo pitkään 
mielessä ja nyt siihen tuli hyvä mahdollisuus!




Olkkarissa olikin alkuperäiset tapetit, jotka on tympäiseet jo siitä hetkestä, kun
ne rakennusvaiheessa laitettiin. Liian voimakas raitakuvio ei vaan ollut yhtään mun 
makuun (vanhat valokuvat ovat siitä syystä melko rajattuja). Vuosien saatossa 
tapettiin kuitenkin tottui.  Tapetit irtosivat seiniltä kuin unelma, saatiin nimittäin
 kavereilta lainana hyörytin jota voin suositella lämpimästi tapetin irroitukseen. 
Yleensä tuo irroitusvaihe on tuottanut hikeä ja tuskaa ;) Tässä muutamia 
kuvia olkkarista ennen muutosta (en hokannut ottaa kuvia juuri ennen 
tapettien repimistä).



Tapetin valinta oli melkoisen haasteellista. K-raudan Eco- tapetteista,
kun löytyy niin paljon valinnan varaa! Keväällä aikana K-rautaan on
tullut aivan ihania tapettiuutuuksia. Tapetteja löytyy moneen makuun, eri 
sävyissä ja kuoseissa. Meillä oli etsinnässä vaalea, harmahtava yksinkertainen 
tapetti. Lopulta päädyimme Econ Simplicity malliston Flos 3679- tapettiin. 




 



Flosh- tapetissa on pieni, kaunis kuvio. Tapettia löytyy useassa eri sävyssä.
Aluksi mietin tuleeko pieni kuvio olemaan hassun näköinen isossa tilassa,
mutta hyvä siitä tuli. Kuvio ei tokikaan juuri näy kaukaa katsoessa. Pariovien
seinällä tuo kaunis kuvio pääsee oikeuksiinsa. Pohjaväri on juuri
täydellisen vaaleanharmaa. Ja oli hyvä valinta tuo pieni kuvioinen tapetti sillä
olohuoneen vieressä olevassa eteisessä tapetin kuvio on melko iso
 ja voimakas. Eteisen tapetti on myös K-Raudan valikoimasta.









Olohuoneen uusi ilme syntyi muutamassa päivässä (sitä edelsi tietty
pohjatöiden teko). Tapetoinnin isäntä teki päivässä, kehui kovasti tapettia joka
oli elppo tapetoida ja pienen kuvion ansiosta kiitollinen sillä pienet
kauneusvirheet tapetoinnissa eivät näy ollenkaan. Voi, että olen rakastunut
meidän uuteen olohuoneeseen! Uudelleen ja uudelleenhavahdun
katselemaan ympärilleni. Seinille ei vielä olla raaskittu laittaa mitään.






K-raudalla on käynnissä #Unelmatapetti-kilpailu jossa voit päästä
toteuttamaan tapettiunelmiasi! Instagramissa arvotaan nimittäin joka viikko
200e arvosta K-raudan Eco-malliston tapetteja! Kylläpä olisi mukava
päästä tuolla summalla valitsemaan uudet tapetit ja saamaan uutta ilmettä
kotiin vai mitä? Kevät on varmasti usealla aikaa jolloin tekee mieli uudistaa
kodin ilmettä! Niin ainakin meillä ja tuntuu olevan jokaisena keväänä
kova halu saada uudistaa sistustusta. Nyt haastankin teidät lukijat
osaallistumaan tuohon huikeaan kilpailuun!





On siinnä rempassa aina hommaa mutta lopputulos kyllä palkitsee! Tilantuntua 
tuli paljon lisää ja ihanaa valoisuutta! Huonekalut kääntyivät myös vallan 
uuteen järjestykseen. Jossakin vaiheessa olisi tiedossa tv-kaapin rakennusta ja 
uusi telkku pitäisi myös hankkia. Meillä on vanha telkkari ja pieneltä se
 tuntuu nyt uuden järjestyksen myötä, ei meinaa tekstejä nähdä ;)

Mukavaa päivän jatkoa!


* Yhteistyössä K-rauta



29 kommenttia:

  1. Todella kaunis tapetti. Muutenkin täydellinen kokonaisuus tuo teidän olohuone. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä yksinkertainen ja kaunis, kiitos <3

      Poista
  2. Aivan mahtava olohuone! Meillä pitäis tapetteja miettiä kans, varsinkin tytön huoneeseen neiti kaipais jotain :) Niin kaunis ja valoisa olohuone <3

    VastaaPoista
  3. Kaunis tapetti, väri ja kuvio. Muutenkin teidän olohuone on niin kaunis. Meilläkin olis ainakin yks seinä joka pitäis tapetoida, olen siinä tapettia valitetessa mennyt kyllä ihan metsään. Hyvää viikonloppua sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetit ei ole aina niin helppoja valita..näyttää niin erilta sitten seinällä. Kiitti kovasti <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Eerika, kyllä uusi ilme aina piristää <3

      Poista
  5. Kaunista ❤️
    Mitäs tuo teidän ihana lattia on? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Saat laminaatin tiedot ihan pian omassa postauksessaan :)

      Poista
  6. Kertakaikkisen upea!
    Kyllä taas kannatti jaksaa niitä remppakaaoksia ;) Kyllä se lopputulos aina palkitsee.
    Tää täytyy päästä kurkkaamaan kyllä ihan livenäkin <3

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Tapetti on oikein kaunis!
    Ja uusi ilme aina piristää. Myös minä nautin meidän olohuoneen uusista tapeteista enkä myöskään ole vielä raaskinut laittaa mitään seinille : )
    Ja nurkassa on odottamassa aivan ihana jonkun vanhan kartanon koristelista tai mikä lie, jonka löysin varaosapankista, josta aion tehdä hyllyn olohuoneen sohvan yläpuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sanni <3 Se on jännä miten ei uusiin seiniin raaski eikä toisaalta kaipaa mitään seinälle :) Kuullostaa ihanalta suunnitelmalta!

      Poista
  8. Voi että siitä tuli upea ja olohuone on kuin kokonaan eri huone. Niin kaunista <3 Onni on oma remppamies <3

    VastaaPoista
  9. Ihanan tapetin esittelit ja aloin kaavailla sitä vintin aulaan... Ja remppamiestä tuossa ei tarvittais. Tapetoin viimeeksikin itse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tämähän sopisi varmasti tosi hyvin aulatilaan <3

      Poista
  10. Voi huokaus! Siis lopputuloksesta tuli ihan mielettömän kaunis <3 Ja uskomattoman äkkiä te rempasta selvisitte. Onnea on omistaa noin taitava ja innokas remppamies! Tapettivalinta osui kyllä nappiin! Ja tuo lattia, ah miten ihana!

    Suloista viikonloppua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iiduska <3 Tykkään itse myös tosi paljon ja totta, tuo lattia on niin ihana! Ihana on myös rempasta innostuva ukkeli!

      Poista
  11. Tosi kaunis tapetti <3 Ja ihanan valoisalta näyttää nyt teidän olohuone <3

    VastaaPoista
  12. Miten suloisen kaunis, uudistunut olohuone! <3 Tosi kivan näköinen tapetti! :)
    Onnittelut myös uudesta "pestistä"! :)

    Rentoa viikonlopun jatkoa!

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Emppu aina niin kauniista sanoistasi <3

      Poista
  13. Voi vitsi, en millään löydä tuota K-Raudan sivuilta. Löysin kyllä tuon econ malliston sieltä, mutta en tuolla flosh-nimellä mitään. Onko se siis tämä: https://www.k-rauta.fi/rautakauppa/sisustus/tapetointi/tapetit/kuitutapetti-eco-simplicity-3663

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Moikka Mimmu! Anteeksi kun vastaus on kestänyt, tässä linkki tapettiin: https://www.k-rauta.fi/rautakauppa/kuitutapetti-eco-simplicity-3679?utm_source=krauta&utm_medium=blog&utm_campaign=2016_05_19_omakotionnenpesa_tapetit

      Poista