2. maaliskuuta 2017

Hiihtolomalla


Hiihtoloma alkaa olla loppusuoralla. On kyllä ollut hauska miniloma! On ehditty
ulkoilla talvisessa säässä, kotoiltu ja tehty pieni reissu. Niin ja olihan mulla ja miehellä
myös pari lapsivapaata iltaa töiden jälkeen, kun olivat mummulassa lomalaisina.
Nyt loppuviikko lomaillaan yhdessä niin johan taas jaksaa arjessa paahtaa.

Lähdettiin pakoon hiihtoloman ruuhkia ja otettiin suunnaksi pohjoinen, jossa loma
ei ole samaan aikaan meidän loman kanssa. Omalla paikkakunnalla olisi kaikkea kivaa
tekemistä, mutta loma-aikaan joka paikka on niin täynnä väkeä niin se ei houkuta.
Tällä kertaa suuntasimme Tornioon, jossa tiedettiin olevan tekemistä jokaiselle.
Reissu oli yhden yön ja parin päivän pituinen, joten tekemiset suunniteltiin sen
pohjalta. Pääsimme vieraaksi suloiseen Hotelli Olofiin, joka sijaitsee keskeisellä
paikalla Tornion sydämessä! Hotelli on vain muutaman vuoden vanha ja kaikki
tilat olivat erittäin viihtyisät ja siistit. Sympaattinen, pieni ja suloinen hotelli.






Ihastuin hotellin sisustukseen! Aivan ihastuttava ja mietitty vimpan päälle. Meille oli varattu
hulppea Junior Sviitti, jossa oli tilaa todella hyvin 5 hlön perheelle. Tilaa oli jopa
niin paljon, että piiloleikit onnistuivat huoneistossa. Olohuoneen yhteydessä oli pieni
keittiö, joka on todella iso plussa lasten kanssa matkustaessa. Sviitissä on lisäksi
makuuhuone, jossa leveä parisänky. Sviitin sisustuksessa oli upeita ykstyiskohtia!










Siisti ja tilava kylppäri sekä sauna kruunasivat sviitin. Kylläpä oli mukava ottaa löylyt
 ennen unille menoa. Uni maistui hyvin korkealaatuisissa pehkuissa ja niin oli
 akut taas ladattuna uuden päivän puuhiin. 








Aamulla ei kiirehditty mihinkään. Pötköteltiin ja lapset katseli ohjelmia. Sviitissä
oli 2 telkkaria, joten riitaa ei syntynyt mitä sieltä telkusta katsotaan.  Ennen aamupalalle 
menoa oli mukava keittää kahvit huoneen keittimellä ja hörpätä päivän parhaat
kaffit pehkuissa kaikessa rauhassa.






Aamupalalla oli kattava valikoima. Lapset tokaisivat, että yhtä hyvää aamupalaa
ei ole vielä missään muualla ollut. Pienen hotellin etuna on myös se, että aamupalan
sai syödä kaikessa rauhassa eikä jonotella tarvinut! Aamupalan voimin jaksettiin
pitkälle iltapäivään saakka.






Menomatkalla piipahdimme Kemin lumilinnalla. Pakkanen oli niin pureva ja vaatetta
ei tarpeeksi ollut mukana, joten linnan sisään ei tällä kertaa menty. Torniosta löytyy
myös ihka uusi Duudson Activity park, josta pojat olivat pitkään puhuneet. Siellä saatiin
 kulumaan monta tuntia. Itsekkin innostuin siellä hyppimään trampoilla ja ahtojäässä ;) Olipa
hauskaa! Kyllä mahtoi valvojia naurattaa ja nolottaa mun puolesta. Lapset totesi, että
mun hypyt kuuluisi ehdottomasti noloimmat top-kymppiin ;) Reissuun kuului myös
pienissä määrin shoppailu. Mulle tärkein kohde oli ehdottomasti Haaparannan Ikea
ja lapsille taas Ikean kanssa samassa rakennuksessa oleva todella suuri karkkikauppa!
Käytiin myös Tornion uudessa kauppakeskuksessa. 


Kiitos Hotelli Olofin väelle! Tapaamme varmasti vielä uudelleen.


* Yhteistyössä Hotelli Olof


11 kommenttia:

  1. Hei Jonna,

    Kiitos vielä teidän koko perheelle, oli ilo ottaa teidät vastaan vieraiksemme! Mukava kuulla että viihdyitte hoiteissamme! :) Toivottavasti tapaamme pian uudelleen! Mukavaa kevättä koko teidän perheelle!

    Ystävällisin terveisin,
    Koko Hotelli Olofin Poppoo
    Hotelli Olof
    Hallituskatu 16
    95400 TORNIO
    puh. 0500 690 980
    info@hotelliolof.fi
    www.hotelliolof.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos teille <3 Todellakin viihdyttiin ja uudestaan tullaan varmasti :)
      Ihanaa kevättä myös teille kaikille!

      Poista
  2. Ihastuttava hotelli ja mukava loma teillä ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä hotelli oli kyllä kertakaikkiaan upea <3 Pienen kokonsa vuoksi todella kotoisa, viihtyisä ja siisti! Pikkureissut tekee ihanaa luxusta arkeen.

      Poista
  3. Täältä myös työmatkojen puolesta paljon reissaava kehuu hotellia ����

    VastaaPoista
  4. Oikein hurmaava hotelli ja todellista luksusta tuo oma sauna <3
    Ihana reissu on teillä ollut!

    VastaaPoista
  5. Oi että miten ihanan näköinen tuo hotelli!!Meiltä löytyy myös tuo duudsonit parkki ja siellä saa kyllä tehokkaasti sekä lapsista että aikuisista mehut pois :)

    VastaaPoista
  6. Oi että miten ihanan näköinen tuo hotelli!!Meiltä löytyy myös tuo duudsonit parkki ja siellä saa kyllä tehokkaasti sekä lapsista että aikuisista mehut pois :)

    VastaaPoista
  7. Ihana reissu teillä! Onpas tyylikäs hotelli!
    Mukavaa viikonlppua! <3

    VastaaPoista