16. lokakuuta 2017

Syksyn värit


Syksy, syysloma ja värit ympärillä. Tänä vuonna on todella kaunis ja pitkään kestänyt
ruska. Miten kaunista ja kuulasta ulkona on. Niin siis itse asiassa mullahan ei ole virallista
syyslomaa, mutta lapsilla on. Ja sehän on vähän kuin omaakin lomaa, sillä aamulla
saa nukkua pidempään ja lähteä yksin liikkeelle ilman yhtään riitaa tai kiirettä. Lapset
on vielä kaikenlisäksi mummulassa parin yön verran loman vietossa, joten onhan tämä
ihan lomaa myös itsellekin. Tänään syksyn värejä pääsee kranssille. Vaahteranlehdistä
syntyy kaunis kranssi. Täältä pääset kurkkaamaan viime vuotista kranssia sekä ohjetta 
kranssin tekoon. Itse saan  pään niin nollattua käsillä tekemällä. Tiedän, että kaikille se
 ei oo yhtä rentouttavaa. Mutta kranssien teko ei oo niin hankalaa mitä moni ajattelee,
 kantsii koklata! Varsinkin, kun materiaalit ei maksa rautalankaa enempää.
 









 Ollaankos siellä lomafiiliksissä? Mulla on perjantai vapaa eli vähän pidempi viikonloppu
on tiedossa. Pitää keksiä jotain pientä mukavaa tekemistä lapsille! Nyt takkaan tulet
ja aioin löhötö sohvalla telkkumaratoonin parissa. Eikö oo hyvät suunnitelmat? :)

Mukavaa uutta viikkoa!


14 kommenttia:

  1. Lomaa ei ole, mutta nautin lasten ja teidän muiden puolesta kun teillä on ♥ Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Juu lomaa ei itellä ole, mutta onneksi lapsilla on:) Vitsi haaveilen aina nousta kranssien tekemisestä, jospa tohtii kokeilla:) täällä kans ilta menny sohvalla, legoja vähän ollaan rakennettu.. Mukavaa syksyä!!! T.Krisse83

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi koklaa ihmeessä <3 Ihanaa lomaa lapsukaisille!

      Poista
  3. Kaunis kranssi! Meillä tammi pudotti kaikki lehtensö eilisen aikana, se on jännä kun aina kerralla riisuu itsensä. Eilen just ajattelin että niistä lehdistä voisi jotain tehdä, voisinkin kokeilla onnistuuko tammen lehdistä kranssi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa muuten jännä, kun riisuu kerralla kaikki lehdet. Voi kokeileppas tehdä ja laita sitten blogsaan kuvaa. Meilläkin tammi tiputtaa hiljalleen lehtiään :)

      Poista
  4. Ihania kuvia ja tunnelmia <3 Ja mukavalta kuulostaa suunnitelmasi!
    Mukavaa lomaa sinne koululaisille! :)

    Niin ja ihana kranssi!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia ja tunnelmia <3 Syksy on kyllä inspiroivaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Niin on, todella inspiroivaa <3 Nautitaan!

      Poista
  6. Mukavaa kun on tiedossa pitempi viikonloppu.
    Ihanan värinen kranssi. Hienosti oot pannut lehtiä esille, mulla ei toikaan välähtänyt, että niitä voi panna veteen. Valittelin viimepostauksessa huonoa asetelmapeukaloani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihanasti tuo pituutta tuo yksi lisäpäivä vapaata :) Upeat värit ovat kyllä olleet syksyllä! Toivottavasti löydät vielä kauniin värisen oksan maljakkoon <3

      Poista