20. joulukuuta 2018

Jouluinen saunailta


- Kaupallinen yhteistyö / Saunasella
 
Arkisen aherruksen keskellä on erittäin tärkeä pysähtyä välillä. Kiire kun tahtoo olla
 sellainen, että se vie mennessään ja pysähtyminen ei aina ole helppoa. Suosittelen
kuitenkin ottamaan vähintään yhden illan jolloin pysähdyt ja rentoudut kaiken
tohinan keskellä. Miten rentouttavaa ja mukavaa on viettää yhteistä aikaa vaikkapa
ystävien kanssa edes pienen hetken verran. Laittaa sauna lämpenemään ja
rentoutua lempeissä jouluisen saunan löylyissä hyvässä seurassa. Unohtamatta
pientä naposteltavaa, joka syntyy pienellä vaivalla. Meillä on ihana ystäväperhe, 
jossa sattuu olemaan myös jokaiselle lapselle kaveri jolloin saunailta tuntuu
kaikista todella mukavalle. Yhteinen tekeminen lautapelin tms. merkeissä on
saunomisen jälkeen jokaisen mieleen. Ja johan olo rentoutuu. Jouluiseen rentoon 
saunafiilikseen kuuluu paljon kynttilöitä ja pellavaiset saunatekstiilit. Nautin
saunan hämyisestä tunnelmasta ja käytän saunoessani mahdollisemman vähän valoa.



Siitä on jo lähes viisi vuotta (ihan käsittämätöntä miten aika juoksee) kun rempattiin 
meidän sauna tummaksi. Ajatus lähti tuolloin ihan siitä, kun kiuas meni rikki ja siis
 juuri jouluaattona. Joulusauna jäi vain haaveeksi tuolloin ja se harmitti kyllä kovasti
 tuolloin. Joulusauna kun yksi tärkein juttu joulussa. Jouluna tulee saunottua paljon!
Ollaan oltu todella tyytyväisiä tummaan saunaan ja sen tuomaan tunnelmaan.
Pikkuhiljaa saunassa alkaa näkyä ajan tuomat jäljet ja tuleehan sitä väliin selailtua
myös saunainspiskuvia netissä. Saunatuoleja olen nähnyt jonkinverran kuvia
selaillessa eivätkä ne hassummat olisikaan. Saunatuolit toisivat varmasti vieläkin
rentouttavamman saunomiskokemuksen. Onko teillä kokemusta saunatuoleista?






Kotimainen Saunasella Oy tekee upeita ekologisia laatu sauna- ja lepotuoleja.
Keräsin muutaman esimerkin saunatuoleista ja näiden kuvien välityksellä
halusin tuoda teille saunainspiraatiota. Saunaan saisi vähän erilaisen fiiliksen sauna-
tuolien avulla. Saunasella valmistaa myös ihastuttavaia pellavatuotteita ja niistä 
maininnan ansaitsee ehdottomasti kauniit pellavaiset kylpyviitat, jotka tuovat myös
yksityisyyttä esimerkiksi juuri saunaillassa, jolloin saunotaan isommalla porukalla.
Saunatuolit saavat kyllä aikaan ihan erinlaisen ja uudenlaisen saunatilan, mutta
ennenkaikkea ergonominen asento muotoiltujen tuolien ansiosta on yksi tuolien
tärkein tehtävä.











 
Miten olisi siis joskos kutsuisit muutaman ystävän fiilistelemään luoksesi
joulua rentouttavan saunaillan merkeissä. Yhteistä ystäväaikaa, joka antaa valtavan
paljon voimia ja hyvää mieltä puolin ja toisin. Annetaan itsemme nauttia joulusta,
ystävistä ja elämästä ylipäätänsä, sillä näitä hetkiä ei saa takaisin. Eikös?

Me relataan nyt, tee sinäkin niin! Illan jatkoja!

2 kommenttia: