1. lokakuuta 2015

Pihlajanmarja sydän


Syksy on mukavaa aikaa tunnelmoinnin lisäksi myös askarteluihin.
Luonto suorastaan pursuaa materiaalia joista voi keksiä vaikka mitä mukavaa
puuhastelua. Meillä kaksi pienintä on innokkaita käsillä tekijöitä. Ekaluokkalaisella
on parhaillaan menossa majan rakennus kavereiden kanssa joten nämä
askartelut eivät nyt häntä innostaneet. Mutta neiti teki innoissaan sydänkranssia
pihlajanmarjoista (joita on ollut tosi vähän tänä vuonna). 








Tämä näpertely sopii hyvin tuollaiselle 4-vuotiaallekin. Ohueen rautalankaan
on helppo pujotella marjoja. Ruusunmarjoista saisi nopeammin ja vielä
helpommin tehtyä. Nättejä pieniä koristeita nämä ja se yhdessä tekemisen ilo.








Meillä on tiedossa lämpöä tälle syksylle, kuulisin mielellään kokemuksia
lomailusta lasten kanssa Sidessä, missä siellä kannattaisi käydä? Täysihoito
on hotellin puolesta mutta ei sitä taida altailla jaksaa viikkoa olla. Kyllä odotellaan
innoissaan kaikki sitä aikaa kun saadaan olla yhdessä ilman aikatauluja.

Mukavaa viikonloppua ja askartelun iloa!


27. syyskuuta 2015

Voita lahjakortti Sisustus Fannyyn


 Olen nauttinut sunnuntai-illasta. Sain yllättäen muutaman tunnin
omaa-aikaa kun mies lähti pienten kanssa käymään mummulassa. Olen
kotoillut kaikessa rauhassa. Pyykännyt, viikannut ja järkkäillyt. Niin
ja ehdinpä tehdä postauksenkin ja laitetaan postauksen lopulla
 mahtis ARVONTA käyntiin.
   


Tällä viikolla sain lisäyksiä GreenGate kokoelmiini parin lautasen,
mukin ja lusikan verran. Harmaata ja valkoista. Tuotteet tulivat
pitkäaikaiselta yhteistyökumppanilta Sistustus Fannylta.
 Kauniita ovat, ainavain. 






Uudesta mallistosta olen jo aiemmin ostanut Stephanie warm grey latet.
Tilauksessa tuli nyt saman sarjan lautaset. Tämä kuosi oli yksi suosikkini
Wilma Vintagen sekä Bianca warm greyn lisäksi.  




Latteja alkaa olla jo melko paljon joten päädyin tällä kertaa korvallisiin
mukeihin. Ihastuttavat mukit ovat Bianca warm grey, lusikat ovat
samaa sarjaa. Samalla kuosilla löytyi myös hillopurkin huppuja. Kyllä
tulikin söpö purkki omppuhillolle. 




Ja nyt ARVONTAAN
Sisustus Fannyn Minna tahtoi lahjoittaa arvottavaksi upean palkinnon!
Voittaja saa 75e arvoisen lahjakortin tuonne ihastuuttavaan puotiin.
 Arvontaan voit osaallistua arvalla kertomalla mitkä tuotteet valitsisit
mikäli olet voittaja. Toisen arvan voit käydä nappaamassa blogini fb-
sivuilla tykkäämällä ja kommentoimalla arvontakuvan alle.
Arvontaan voit osaallistua aina 4.10 saakka.
Sisustus Fannyn valikoimissa on mm. GreenGate, Gant, Maileg
Kivijalkapuoti sijaitsee Lahdessa ja verkkokauppa palvelee 24h. Nopea
palvelu, upea valikoima. Suosittelen lämpimästi. Nyt syyskuun ajan on muuten
kaikki GreenGaten mukit, kupit ja kannet - 10% alessa! Yli 70e
tilaukset tulevat postikuluitta. 





Upeaa uutta viikkoa ja arpaonnea!


26. syyskuuta 2015

Sisustus shoppailu vinkkejä Jyväskylään



Viikko sitten oltiin juuri sisustussiskojen kanssa maittavalla hotellin
aamiaisella. Kylläpä on mukava muistella jälleen yhteistä reissuamme. Tämä
olikin jo seitsemäs tapaamisemme. Jokaisen kodit ja kotipaikkakunnan
sisustustärpit on nyt kierrelty joten sillä valitsimme tällä kertaa treffipaikaksi
Jyväskylän. Siellä on kuulemma hyviä sisustusliikkeitä shoppailuun. Ja
niinhän olikin, aivan ihania liikkeitä oli useita! 

Reissuihimme kuuluu usein osana jännitys. Tällä kertaa kohdalle sattui
juuri nämä lakkoilut ja matkasuunnitelmat muuttuivat sen vuoksi. Myös
Henri myrsky piinasi ja matkalla satoi vettä kaatamalla ja ukkonen paukutti.
Ratissa olin minä (enkä yhtään pidä autolla ajamisesta) ja pelkääjän 
paikalla Talo Tähtitaivaan alla Kikke :) Mutta perille päästiin kuin päästiin.
Hotellilla meitä odottelevat Allidaalia, VillaHovin Ansku, Pilvenhattaran
Iiduska sekä Vaniljahousen Niina. Voi sitä jälleen näkemisen riemua <3



Ensimmäiseksi ajoimme Muurameen "sisustajan taivaaseen" Annival Interioriin.
Tänne olen jo pitkään toivonut pääseväni. Iso liiketila täynnä ihanuuksia
mm. GreenGate ja Riviera Maisonin tuotteita.. ai että! Tuolla meillä menikin
aikaa. Päiväkahvit kera herkkujen tarjosivat puodin naiset ja isojen ostoskassien
kanssa lähdimmekin liikkeestä jatkamaan matkaa.








Seuraavana kävimme keskustassa sijaitsevassa Sisustus Satiinissa. Tuon
suloisen puodin näyteikkuna oli todella kutsuva ja puodissa riitti ihasteltavaa.
Puodin emäntä oli laittanut meille raikkaat mehut sekä suklaata. Johan
jaksoi taas shoppailla.  Satiinista saatiin myös suloiset kassit joihin puodin
omistaja oli kerännyt meille lahjat. Kiitos näistä!








Ostosten välissä kävimme kauniissa kahvila Wilhelmiinassa. Todella
kaunis ja tunnelmallinen paikka. Wilhelmiina sijaitsi aivan hotellin naapurissa.




Kävimme myös ostoksilla Sisutus Nostalgiassa. Siellä olikin jo ripaus Joulua
ilmassa. Ihanuuksia oli myös täällä liikkeessä eikä tyhjin käsin tarvinut
pois lähteä. 





Majoituimme keskustassa olevaan Sokos Hotel Alexandraan.
Hotellista on jo aiemminkin hyviä kokemuksia ja oli mukava päästä taas
hotellin vieraaksi. Hotellin sijainti on loistava! Illalla kävimme syömässä hotellissa
sijaitsevassa ravintola Jalossa. Sen jälkeen oli mukava mennä hotellihuoneeseen
viettämään pyjamapartyja yömyöhään saakka.

Lauantaina maukkaan aamiaisen jälkeen suuntasimme kiertelemään
Jyväskylän kirppiksiä ja kävimme myös niin ihanassa
paperikaupassa, Harjun paperissa jonne olisin voinut jäädä asumaan. Vitsi
miten ihana työpaikka tuollainen olisi!  Pikku Pietari oli myös niin söpö
liike jossa oli kaikkea ihanaa. Harmi kun kamera ei ollut tuolloin mukana.
Aika kului taas siivillä ja harmittaa vietävästi sillä emme ehtineen käydä 
Sateenkaarentaa liikkeessä vaikka se oli tarkoituksena.








Voimaannuttava reissu oli taasen ja uutta jo mietitään. Kyllä taas jaksaa :)
Ja sisustusinto kotona on taas aivan toista luokkaa kun on saanut ideoita saman
henkisten ystävien kanssa. Itse asiassa aloittelen tänään vähän isompaa
urakkaa ja maalipensseli alkaa heilua. Kiitos inspiraatiosta tytöt!


Mukavaa viikonloppua ja iso kiitos kaikille ihanille sisustusliikkeille
meidän lämpimästä vastaanotosta ja kaikeasta! Ja iso kiitos myöskin Sokos Hotel
Alexandralle majoituksesta!


* Yhteistyöpostaus



24. syyskuuta 2015

Vilma Vintage


 Täällä on vietetty päivä hellien pienintä jolle nousi alkuyöstä kuume
rokotteen laiton jälkeen. Aamupäivä oltiin kaksin ja nautittiin rauhasta. 
Pelailtiin lautapeliä ja herkuteltiin, kumpikin piti molemmista puuhista.
Jyväskylän reissulta ostin ton ihanan Vilma Vintage teekupposen. Vaikka
teetä en edes juo kupin kauneuden vuoksi. Tuo kuosi on niin upea!
Ja nuo suklaapallerot niin herkullisia.. Esikoisen joukkue niitä myy ja
pitihän yksi laatikko myös itsekkin tuhota.






Ehdittiin myös käydä vähän laatikoita läpi jotka on ihan järkyttävässä
siivossa olleet! Miten teillä, pysyykö tavarat järkässä kaapeissa ja 
laatikoissa? Meillä ei kehtaisi ketään päästää kurkkimaan suurinta osaa
kaapeista ja laatikoista. On niin järkyssä siivossa. Aina muutama paikka
kerrallaan on hyvä käydä läpi. Ärsyttävää hommaa mutta pakko sekin on
joskus tehdä ;) Huomasinpa tuossa siivotessa, että mulla taitaa olla
jokin fiksaatio noihin muffinssivuokiin ja servetteihin..




Olipa ihana olla ottamassa koululaiset vastaan. On nuo iltapäivät vain
aika pitkät olla päineen vaikka hyvin tuntuvat viihtyvänkin keskenään.

Mukavaa päivää!


21. syyskuuta 2015

Paras löytö kirpparilta


 Vietin jälleen voimaannuttavat pari päivää ystävien kanssa reissussa.
Sain myös valtavasti inspiraatiota heiltä kodin sisusteluun ja löytyipä
se syysfiiliskin :) Tulin nopeasti esittelemään teille reissun parhaan
löydön. Tämä kaunis puulaatikko. Laatikolle olisi monta paikkaa jossa
voisi olla. Tässä pari eri vaihtoehtoa. Kun aika antaa myöden
alan pyöritellä naisten innoittamana huonekaluja ympäri huushollia.
Taikinapyörä sekä keittiöpyyhe ovat myös reissulöytöjä.



 






 Palailen reissukuulumisiin omassa postauksessaan kun ehdin käydä kuvia läpi.
Nyt jauhopeukut heilumaan ja perunarieskan paistoon. Jäi sopivasti
pottumuusia niin leivotaan iltapalalle lasten herkkua.

Mukavaa syyskuista viikkoa!

17. syyskuuta 2015

Esittelyssä Villa Onnenpesä


Kyllä muuttui ihan päivässä sää niin syksyiseksi. Viikko sitten saatiin
nauttia vielä lämmöstä ja innostuttiinkin neidin kanssa sisustamaan vielä
ulkona. Kesäprojekti josta olette väliin nähneet pieniä maistiaisia
sai verhot ikkunaansa ja vähän kalusteita. Myöhälle se meni ja edelleen
leikkimökki on vaiheessa mutta en malta sitä nyt olla esittelemättä.
Saanko esitellä.. Villa Onnenpesä :)





Ovet ovat lähes saranoita ja paikoilleen nostoa vaille valmiit. Tuntuu nyt tuo vaihe ottavan
ylivoimaisen kauan. Päivät kun ahertaa töissä ja illat mies on niin kiinni esikoisen
 sählyporukan jutuissa, valmentaja kun on. Mahtavaa miten toinen antaa panostuksen
lapsensa ja monen muun harrastukseen mutta kyllä tuo tunteitakin ajoittain
kotona kuumentaa. Valtavasti vie aikaa!




Mökkihän on tosi pieni eli tämä tehtiin hiekkalaatikon tilalle. Siellä
mahtuu kivasti leikkimään kotileikkejä ja kun siinnä käytössä mökki ei
enään tule olemaan muuttuu se kivaksi kesäpaikaksi meille aikuisille.
Neiti on haltioissaan mökistä. On kuulemma Ruusukuja 2 niinkuin Onnelissa
ja Annelissa :) Mies on tehnyt alusta loppuun mökin pitkästä tavarasta.
Ikkunat, ovet..kaikki. Sillä se on ottanut aikansa.

Maalit saatiin yhteistyön merkeissä Tikkurilalta. Värisuunnittelija löysi
täydelliset sävyt mun toiveiden mukaisesti. 

- Ikkunoissa on käytetty  Tikkurilan Unica Akvalla, sävynä 579X
- Julkisivut on maalattu Tikkurilan Pika-Teholla, sävyt 579X (valkoinen) 570X (harmaa)
 - Sisäseinät on maalattu Tikkurilan Unica Akvalla, sävynä 579X
- Katto maalattiin Tikkurilan Unica Akvalla, sävynä 579X
- Lattia on maalattu Tikkurilan Betoluxilla, sävynä 2110, 2105
ruutulattian maalausohjeen löydät täältä.





Verhot tein Greengaten keittiöpyyhkeistä (verhotangot tulevat joskus). 
Greengaten koriliinasta tulee kivat tyynyt mökkiin. Nämä ihanuudet sain 
 Desingwest:ltä. Tämä Vilma Vintage sarja oli mun lemppari. Kauniit sävyt ja niin
 romanttinen. Myöskin astianpesuaine on samaa sarjaa. Leikkimökin takaa 
löytyy tiskauspaikka josko se vesi pysyisi mökin ulkopuolella. Desingwestiltä 
löytyy todella hyvä valikoima Greengaten tuotteita ja muutakin ihanaa. 
Nopeat toimitukset, suosittelen lämpimästi.





Nyt on tiedossa niin mukava viikonloppu, että ei mitään rajaa. Lähdemme
nimittäin blogisiskojen kanssa Jyväskylään hurvittelemaan. Niin
huippua ja tulee just oikeaan aikaan tämä pieni irtiotto arjesta!


Mukavaa viikonloppua!

* Yhteistyöpostaus

15. syyskuuta 2015

Puun harmaannuttaminen


Harmaantunut puu on mielestäni kaunis. Ulkona varsinkin on mukava
kun puun pinta saa harmaan sävyn. Aikaa se toki vie jos antaa ajan
tehdä tehtävänsä. Rautavihtriili olikin hyvä tässä ja tulosta tulee hyvin
nopeasti. Miehen tekemä puulaatikko sai harmaan pinnan kyseisen
aineen avulla. Rautavihtriilijauhe liotettiin veteen ja se levitettiin puun
pintaan. Aurinko ja sade harmaannuttaa puun nopeasti. Sade myös
huuhtelee puun pintaa ja antaa tasaisemman värin.




Helsingin reissulta löysin kakun koristeluun tarkoitetun sablunan. Sen
avulla kirjottelin tussilla vielä tuon teksin laatikon kylkeen. Tekstit taitaa
olla jo melkosen out mutta mä tykkään :)




Seuraavassa postauksessa kurkataan vihdoin hiljalleen valmistuneeseen
kesäprojektiin joka taustallakin näkyy.

Moikkis!