27. helmikuuta 2015

Eteisen muodonmuutos


 Muistatte varmaan kun jokinaika sitten mietin eteisen
tapettivaihtoehtoja. Eteinen on ollut tapetoituna
jo tovin ja nytpä pääsette kurkkimaan eteiseen joka
on kokenut melkoisen muodonmuutoksen uuden
tapetin sekä naulakon johdosta. Harmaa ja valkoinen,
ne vain on niin kauniit yhdessä.

harmaa, valkoinen, sisustus


Eteisessä komeilevaan tapettiin ihastuin ensisilmäyksellä.
 Kuvio tapetissa on ihan kuin pitsiä. Olen saanut 
tapetista paljon kysymyksiä ja tämä kaunokainen
löytyy K-Raudan valikoimista, Cello sarjan tapetti
CFW CLASSIC 200301.

greenate tyyny


virkattu matto, decoration, greengate tyyny




Eteisen rempan jatkaminen oli käynyt mielessä jo
monta kertaa ja kun sain yhteistyökyselyä K-Raudalta
ei tarvinut kauaa miettiä ryhtyisimmekö hommiin.
Kova hommahan tapetoinnissa on, tai lähinnä niiden
vanhojen tapettien repiminen ja pohjatyöt. Tuntui
taas loputtomalta suolta mutta kyllä se kannatti!
 
Isäntä kauhisteli alkuun tapetointia kyseisellä tapetilla.
Ajatteli sen olevan hyvin hankala kohdistettava.
Mutta toisin oli, tapetti sai tapiseeraajalta suuret kehut.
Oli kuulemma helppo ja hyvä tapetoida. Joten jos
tapetti on mieluinen ei muutakuin hommiin :)



 
Eteinen sai myös uuden naulakon joka on ollut myös
suunnitteilla tovin. Isäntä nikkaroi sen K-Raudalta
saadusta mänty liimapuulevystä. Naulakon taustaan
mietittiin panelia mutta päädyttiinkin käyttämään tapettia
myös muutenkuin perinteisessä seinän tapetoinnissa.
Niinpä naulakon tausta on siis tapettia. Tämä on myös
K-Raudan Cello sarjasta CFW MODERN 201401.

puutyöt, nikkarointi, itsetehty naulakkopenkki



Kyllä pintaremppa vain kovatsi piristää kodin ilmettä.
Tykkään lopputuloksesta tosi paljon!

K-Rauta on avannut kampanjasivuston jossa voit tutustua
eteisemme remonttiin sekä myös kahden muun
kodin muodonmuutokseen. Sivustolla voit myös äänestää
suosikkikohdettasi ja voittaa 200e sisustusrahaa.
Kantsii käydä kurkkimassa siis :)

Ihanaa viikonloppua!

* Yhteistyössä K-Rauta 

24. helmikuuta 2015

POMPdeLUX kevät/kesä 2015


 Ystävänpäivänä kokoonnuimme meille ihaselemaan
POMPdeLUXIN upeaa uutta mallistoa! Täytyy sanoa, että vaikka 
mikään kausi ei ole tuottanut pettymystä niin kyllä tämän
 kauden vaatteet tekivät suuren vaikutuksen, vaatteet 
olivat upeita! Niin kauniit värit ja kuosit. Ostoslistasta
 tuli jälleen aika pitkä.

Vaikka kutsut oli sovittuna minulla ja kauden alkuun
niin oli pakko laittaa jo ennen niitä ensimmäinen tilaus
kauden ekana päivänä "pakkosaada jutuista". Niihin
kuului tämä tyllimekkoihanuus Indiana. Rose on kyllä äidin ja 
neidin ihan lemppariväri.




Ihastuin erityisesti tyttöjen malliston keltaiseen väriin, oli todella 
kaunis sävy ja niinpä meille on tulossa keltaista väriä neidin 
vaatekaappien ensimmäistä kertaa ikinä.








Poikien mallisto oli myös upea! Värit poikienkin vaatteissa oli kivat. 
Vaarinpaidat sekä collegehousut on meidän joka kauden suosikit.
Joitakin kesävaatteita tuli tilattua myös jo valmiiksi.
 Esikoinen on kasvanut niin kovasti joten hänen 
vaatekaappinsa vaati täydennystä.






Kaikki kuvat ovat lainattu POMPdeLUXIN sivuilta

Jokos te olette nähneet malliston?

Toimitukset tuntuu tällä kaudella tulevan nopeasti joten
 malttamattomana odottelen toisen paketin saapumista. 
Sovituskuvia luvassa jatkossa kunhan ihanuudet saapuvat.
Vaatteitahan saa tilattua Shopping Advisorin (kutsuilta tai laittamalla
lähimmälle myyjälle viestiä) kautta jolloin postikulut ovat edullisemmat. 
Ostoksia voi tehdä myös POMPdeLUXin verkkokaupan kautta.


* Yhteistyössä POMPdeLUX


22. helmikuuta 2015

Tilkkupeitto ystävälle

 Huomenet!

Valon määrän lisäännyttyä on löytynyt myös pitkään
kadoksissa ollut ompeluinto. Joten sain viimein valmiiksi
ystävän tilkkupeittoprojektin. Saumurikin oli tosin pitkään
rikki mutta nyt onneksi taas pelittää. Jospa saisi imyös
itsellekkin peittoja ommeltua. Niitä löytyykin itseltä
jo vinopino :) Tässä peitossa on kauniin keväiset
sävyt tai jopa kesä tulee tästä mieleen.



 
Peiton tekoa helpotti se, että ystäväni oli leikannut
tilkut jo valmiiksi. Se on melkein ärsyttävävin vaihe ;)
Peitto päätyi Onnenhippuja bloggaajan Jennin kotiin. 
Joku on joskus miettinyt, että meissä on jotain yhteistä.
Ja se onhan meissä sillä meidän miekkoset ovat
 veljeksiä, molemmat käsistään käteviä ja harrastavat
puutöitä. Taito tähän veljeksillä taitaa löytyä geeneistä, 
todellinen lahja on tuo käsillä tekemisen taito on. 


 
Aamukaffit nassuun ja puuhasteleman. Tänään taidetaan
mennä katsomaan Risto Räppääjä leffateatteriin.

Mukavaa päivää!

20. helmikuuta 2015

Kevään tuntua

 Vitsi miten rakastankaan kevättalvea, auringon paistetta,
tippuvia räystäitä. Nämä kaikki ovat lupaus keväästä, sieltä
se tulee. Mielettömän ihana huomata miten päivä
pitenee. Keskiviikkona laitettiin Clasulta ostettuun
koriin valkea ja paisteltiin makkaraa. Aurinko lämmitti
jo kivasti poskia. Ja mieltä varsinkin :)



Greengate termospullo, lampaantalja,





Meilläpäin alkoi talviloma. Mukava kun lapset saa lomailla
iskän kanssa koko viikon. Itse olen myös loppuviikosta
lomalla joten saadaan touhuilla perheen kesken pieniä
mukavia juttuja.

Lapset pääsivät pitkän odottelun jälkeen
mummulaan yökylään ja aloittelemaan lomaa. Meillä oli
tarkoitus tänään tehdä jotain kaksin mutta isäntä raasu on
viidettä päivää kuumeessa joten koti-ilta tästä tulikin.
Kivaa sekin! Karkkikippo, tacopaisto ja Kesäkaverit
leffa. Niin ja sairaan isännän hellimistä, siinnäpä
illan ohjelma :)

Mukavaa iltaa myös sulle!

18. helmikuuta 2015

Upea koruarvonta- Voita itse suunnittelemasi koru


 Nyt on aika arpoa jo aiemmin lupaamani ihana koru.
Olen niin innoissani näistä kauniista koruista, toivottavasti
myös tekin. Laitetaanpa ARVONTA käyntiin. 
Joku onnekas voittaa siis itselleen suunnittelemansa, upean
T`Aide Living kaulakorun (ketju, medaljongi, 3-4 amulettia).
 Koru kertoo omistajansa tarinaa, tärkeitä asioita, muistoja 
tai unelmia sekä haaveita.  Korut ovat nikkelittömiä.


Olisiko ketju hopeinen vai kultainen tai ehkäpä helmet?
Entäpä Medaljonki? Olisiko se timanttireunustettu vai
sileällä reunalla?  Sydämen mallinen vai pyöreä?
Millaiset amuletit olisivat kauniit medaljongin sisään?
Olisiko ehkä lasten tai lastenlasten nimikirjaimet? Ehkäpä
jotain harrastukseen liittyvää? Vai olisiko medalojongin
sisään kiva amulettien tilalle riipus sydämellä?





Arvontaan voit osaallistumalla kertomalla kommentissa
 millaisen kaulakorun itsellesi suunnittelisit?
Arvonnan voittaja saa kyseisen korun itselleen.
Arvonta kestää 1.3 klo 24 saakka.

Suunnittele kaulakorusi  - valitset vaihtoehdoista
 mieleisen ketjun, medaljongin sekä medaljongin sisään
3-4 amulettia. Koruvalikoiman näet TÄÄLTÄ.
 
Toisen arvan voit käydä nappaamassa fb:stä
sekä jakamalla.  Myös linkittämällä arvonnan omaan
blogiisi saat toisen arvan. alla olevaa kuvaa voi
käyttää siihen tarkoitukseen.






Koruihanuuksia saa myös halutessaan tilattua
kauttani joko sähköpostilla omakotionnenpesa@gmail.com
tai suoraan verkkokaupastani. Korut tulevat nopeasti 2-3 vrk:ssa
ja toimituskulut ovat ilmaiset. Korutoimitukset tulevat
myös kaikkiin Eu-maihin ilman toimituskuluja.

Helmikuun tarjouksena on kaikki helmikorut, osta 2
maksa 1. Saat valita itse minkä helmikorun tahdot
saada kaupanpäälle.

Arpaonnea ihan jokaiselle!


15. helmikuuta 2015

Kepeän keltaista

 Kaunis talvipäivä takana. Aurinko on paistanut lähes
koko päivän ja koti on kylpenyt valossa. Ystäväni
toi eilen kauniin värisiä tulppaaneja, niin 
keväiset värit. Tein pitkän sauvakävelylenkin
ja ajattelin raittiin ilman poistavan koko päivän
olleen päänsäryn mutta ei.. edelleen takaraivossa
jomottaa. En tiedä oliko eilen saunan jälkeen
 lasillinen sidukkaa liikaa ;)





eteinen




Piakkoin laitetaan koruarvonta käyntiin joten 
pysykäähän kuulolla.
 
Energistä uutta viikkoa!

14. helmikuuta 2015

Malja ystävyydelle

 
 Olipa mukava kun ystävänpäivä sattui lauantaille.
Ehdittiinpä syödä aamiainen koko perheen voimin
ennenkuin miesväki lähti turnaukseen. Aamiaispöytä oli
normaalia runsaampi ja pöydän kattamiseenkin kerkesi
hieman panostaa. Esipaistetut croisantit ovat kaikkien
perheenjäsenten herkkua joten niillä herkuteltiin.

Ystävänpäivä on joka vuosi merkittävä päivä mutta
tänään se tuntuu vielä erityisen mukavalle sillä kotimme
täyttyy tänään ystävistä, niin vuosien takaisista kuin myös
uusista ystävistä. Pääsemme naisporukalla ihastelemaan
POMPdeLUXIN uutta kevätmallistoa.

vadelma-päärynä smootie


Aamupalapöydässä olivat myös smootiet jotka ovat äidin
ja lasten herkkua. Yleensä käytän smootiessa marjoja,
hedelmiä, rahkaa tai maustamatonta jogurttia mutta
tänään kokeilin jotain aivan uudenlaista ohjetta. 

Sain kutsun Alpron ystävänpäivä kampanjaan ja päästiin
testaamaan meille uutta tuttavuutta, Alpro Soija
tuoremantelijuomaa jota käytinkin smootiessa päärynän 
sekä vadelman lisäksi. Tahdon olla "kaavoihinkangistuvaa"
typpiä joten uusi makuelämätys teki oikein hyvää. Ja
smootie tehtynä tuoremantelijuomaan maistui oikein
hyvin koko perheelle. Lapsetkin kehuivat smootieta
herkulliseksi!



"Alpro on Euroopan markkinajohtaja kasviperäisen 
elintarvikkeiden valmistajana. Se valmistaa tuotteensa 
monenlaisista herkullisista ja terveellisistä ainesosista, kuten 
mantelista, hasselpähkinästä, riisistä, soijasta, kaurasta ja 
kookoksesta. Alpron tuotteet koostuvat erilaisista juomista,
 vaihtoehdoista jugurtille sekä ruoanlaittovalmisteista.
 Tuotteet sopivat mainiosti osaksi tasapainoista ruokavaliota”





Herkullisella aamiaisella jaksaa miesväki varmasti pitkän
turnauspäivän ja me tytöt jaksetaan keskittyä 
shoppailuun, ystäviin sekä herkutteluun. Tänään
varmasti halitaan myös vielä enemmän mitä yleensä.

 " Ystävyyttä kalliimpaa ei voi
kukaan koskaan saavuttaa. Se kestää tyrskyt, tyvenet,
  tuo ilon läpi kyynelten. Sua kuulen, murheen ymmärrän,
oon ystäväsi tiedäthän "

Kiitollisena rinnallani kulkevista ystävistä 




 Iloista ja ihanaa Ystävänpäivää 
blogini lukijoille  ♥


* Smootiet tehty yhteistyössä Alpron kanssa

11. helmikuuta 2015

Sisustuksen sekametelisoppa

 Meidän kodin sisustus on melkoinen sekametelisoppa.
Löytyy uutta, vanhaa, itse tehtyä ja Ikeaa. Lastulevykalusteet
ollaan pikkuhiljaa yritetty vaihtaa täyspuisiin. Ja melko
paljon alkaakin jo kotoa löytymään miehen käsissä
syntyneitä kalusteita. Näissä kuvissa näkyy mun
mielestä hyvin meidän kodin sekametelisoppa.
Vaan melko sulassa sovussa nämä kaikki  kuitenkin
ovat. Sellainen on meidän KOTI







Täällä aamu tai oikeastaan koko viikkon alku on ollut
melkoista kaaosta. Mutta onneksi aamupäivällä päivä
alkoi kulkemaankin iloisempaan suuntaan ja
hyvä niin. Ihmettelempä vain, että mitten kaikki voikaan
 sattua ja tapahtua aina samaan aikaan? Auto hajoaa, myrsky
hajoitti kesähuoneen oven ikkunan ja monta muuta asiaa..
Tuo auto tässä nyppii kaikista eniten, vasta syksyllä
siihen tehtiin iso remppa ja mitä lie on taas edessä.


 
Iloista viikon jatkoa!

8. helmikuuta 2015

T`Aide Living - uniikkikoru toiveidesi mukaan

 Aiemmin jo teille vilautinkin kuvan kauniista korusta jonka
posti minulle toi. Se herätti paljon kiinnostusta ja lupasinkin
teille kertoa korusta pian lisää. Nämä upeat, uniikit 
korut ovat Suomalaisen perheyrityksen T`Aide Livingin
käsialaa. Kauniita koruja itselle tai lahjaksi. 
Korujahan ei voi olla liikaa eihän?

jonnanissila.taideliving.com

Sain ehdotuksen blogiyhteistyöhön T`Aide Livingin kanssa.
Korut saapuivat jo seuraavana päivänä ja voi upeus
kuinka kauniita ne olivatkaan. Korut ovat nikkelittömiä ja 
materiaalina on käytetty ruostumatontaterästä joten korut eivät 
käytössä tummene. Korujen hinnat ovat minusta myös
kohdillaan!


Ideana koruissa on koota itselleen omanlainen, uniikki koru.
Medalojnki on pääosa korua ja sen sisään voi kerätä
amuletteja omien toiveiden, muistojen, tärkeiden
asioiden ja haaveiden pohjalta. 



Toimituskulut koruille ovat aina ilmaiset ja korut toimitetaan
kaikkiin EU-maihin sekä Norjaan. Korut toimitetaan 2-3
vrk kuluessa postilaatikkoon.








 Ihastuin näihin upeisiin koruihin ensinäkemältä ja
samassa päätinkin kysyä voisiko korujen jälleenmyyjäksi
alkaa. Vastaus oli kyllä ja niinpä tein elämäni yhden nopeimman
 päätöksen ja alkaa myymään T`Aide Livingin koruja. Olen niin
innoissani! Koruja voi siis tilata suoraan minulta sähköpostilla
tai verkkokauppani kautta TÄÄLTÄ. Sieltä näet kaikki ihastuttavat 
vaihtoehdot. Tulossa myös piakkoin arvontaa koruihin liittyen
ja joku onnekas voi voittaa itselleen uniikin, itse 
suunnittelemansa korun. Perustin myös facebookkiin sivut
johon laitan kuvia ja tietoja koruista. Tervetuloa tykkäilemään




Ensi viikolla minulle saapuukin isompi erä koruja. Saapa
nähdä josko korukutsujakin tulisi pidettyä. Mielellään
näin kauniita koruja esittelee :)

Ihanaa iltaa!

7. helmikuuta 2015

Vanhat ikkunat kesähuoneen talvisisustuksessa


 Aamulla havahduin siihen, että ennen 9 oli ja täysin valoista
ja aurinkokin alkoi kurkkimaan pilvien takaa. Nautin
kovasti kevättalven keleistä. Tänään on ulkoiltu monta
tuntia ja saatu raitista ilmaa. Liiteri saatiin täytettyä
polttopuilla jotka jo ehtivät loppua. Lämpimät
kaakaot maistuivat ulkona punaposkille.





Vanhat, kauniit ikkunat siirsin sisätiloista ulos ja saivat
paikan kesähuoneesta. Tuo vanhoista mummulan ikkuinoista
tehty huone on käytössä yleensä ympärivuotisesti mutta
nyt kyllä joutui ovien edestä lunta kaivella ja jäätä
hajoittaa ennenkuin pääsi sisälle. Kynttilät oli mukava
sytyttää kaakaom juomistauolla.




kasvihuone vanhoista ikkunoista

sisustus kesähuoneessa


 Kesähuonetta ympäröi kunnon lumikinokset! Onneksi 
käytävää huoneelle on pidetty auki koko talven. 
Nyt ulkoilujen päätteeksi maistuukin kunnon löylyt!


talvinen kesähuone

 Tunnelmallista iltaa!

5. helmikuuta 2015

Herkkuhetki - erinlainen runebergintorttu


En ole kovinkaan montaa kertaa elämässäni syönyt 
Runebergintorttuja, saatikka leiponut niitä. Tänään sairastupaa
 pidellessä (taas) alkoi mun makeanhammasta kolottaa
joten ei muutakuin lähikauppaan hakemaan tarvikkeita.


 
 Kotilieden nettisivuilla oleva ohje kuullosti erittäin
hyvältä ja helpolta. Torttutaikina paistettiin suorakaiteenmallisessa
vuuassa. Mielettömän hyvä maku ja oikein helppo tehdä.
Saatetaanpa meillä jatkossakin leipoa torttuja samaisella
ohjeella. Namskis, suosittelen :)



Syödäänkö teillä Runebergintorttuja?

Herkullista päivää!


4. helmikuuta 2015

Rautalankakori


 Eilisen päivän jälkeen voi taas sanoa, että kaikki on mahdollista 
eikä sitä tosiaan tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Laittaa
hymyilyttämään :) No mutta on tähän vapaapäivään
hymyjen keskellä kuulunut perusvääntöä ja hermojen
kiristelyä tämän katraan kanssa ;) Miten sitä aina saakaan
ihan samoista asioista riidan aikaiseksi!

muraattikaari


Piipahdin tänään KodinTerrassa ja tein kivoja sekä edullisia
löytöjä. Pieniä muraattikaaria olen etsinyt ja tänään
ne löytyivät. Tulppaanit olivat myös tarjouksessa 2.5e nippu
joten niitä pari nippua mukaan.


maalaisromanttinen keittiö


Kaikista ihanin löytö oli tämä rautalankakori! Kaunis
ja hintaakin vain 5.90e. Näitä löytyi kahta kokoa, tämä oli 
niistä pienempi. Nämä olisivat aika kivat myös kodariin
pyyhkeiden ym. säilytykseen.


vaalea keittiö

Posti toi minulle eilen niin kauniin korun, tätä voi 
vain huokaillen ihastella. Kerron tästä pian lisää. Lasten etukirjaimet 
löytyvät medaljongin sisältä. Kaunis vai mitä? Ja koru
on vielä kotimainen joka on iso plussa!



Pian mun läppäri hautautuu näköjään muovailuvahaan
joten ei auta kun siirtää kone pois edestä ;)

Rentouttavaa iltaa!