Joulupukki toi mulle aikas kivoja paketteja, todella mieleisiä sellaisia! Saumuria olen pitkään haaveillut ja nyt sellaisen sain. Asia erikseen miten sitä osaan käyttää ;) Monenlaisia ompelusuunnitelmia on jo mielessä. Pukki toi myös lahjakortin jalkahoitoon sekä tämän ihanan lyhdyn ja keittokirjatelineen. Ja tulihan myös yleiskone sekä pehmoisia paketteja. Ystäväni muisti minua kauniilla jo aiemmin ihastelemallani RM tuikkukipolla. Jonkinverran olin kilttinä siis ollut :) Iskälle pukki toi puolestaan Perinnemestarin remonttikirjan ja verstaalle uusia työkaluja. Mitähän kivaa mahtaa alkaa verstaalla syntyä :)



Niin se on taas vuosi kulunut ja on vuoden 2010 viimeinen päivä. Vuosi on pitänyt sisällään monenmoista, niin iloja kuin surujakin! Tämä vuosi on taas pysähdyttänyt miettimään elämän arvaamattomuutta ja kuinka se voi hetkessä muuttua. Onneksi kaikki on saanut kuitenkin onnellisen lopun ja tästä osaan olla kiitollinen.
Tänä iltana valmistaudutaan ottamaan uusi tuleva vuosi vastaan. Itse jouduin luovuttaa ja lähteä kesken työpäivän kotiin. Yöllä oli jo vatsa kipeänä ja närästää. Nyt kova vilutus ja vellova olo. Toivottavasti vatsatauti ei yritä hyökätä.. Yleensä ollaan otettu uusi vuosi vastaan naapureiden kanssa istumalla iltaa mutta tänä vuonna se jää sairasteluiden vuoksi istumatta. Kotona lämmössä kynttilöiden tuikkeessa saunotaan, herkutellaan, valetaan tinat ja iskä pojujen kanssa saa ampua raketteja. Toivottavasti itse jaksan lähteä myös ihastelemaan. Niin ja tokihan ne kuuluisat uuden vuoden lupaukset tehdään ja toiveet tinoja valaessa kuiskataan taivaalle.
Kiitän teitä jokaista tästä ihanasta blogivuodesta. Mukava kun vanhoja lukijoita edellisestä blogista löysi myös tiensä tänne bloggerin puolelle jossa nyt vajaa puoli vuotta olen ollut. Ja monet monet ihanat uudet lukijat myös. Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta. On ollut ilo tutustua useisiin bloggaajiin virtuaalisesti ja on ollut ilo seurata teidän arkea ja ihastella koteja!
Nyt vällyt korviin ja ottamaan rennosti..

Toivotan kaikille mitä parhainta ja kauneinta Uutta tulevaa Vuotta 2011! Pidetään läheisistämme huolta ja nautitaan näistä päivistä ja hetkistä päivä kerrallaan.