Kyllä on mahtavaa kun viikonloppu vihdoin koitti! Tällä viikolla on pitänyt kiirettä ja tuntunut olo tosi riittämättömältä ja väsyneeltä. Tuntuu, että vaikka miten yrittää ei kaikkea ehdi tehdä mitä pitäis tai tahtois. Vähän jopa ahdistava tunne kun tykkäisin kovasti hiljalleen joulun alla näperrellä kaikenlaista ja tehdä lahjoja mutta aika ei tunnu riittävän.. Ei sitten millään! Että jos tiiäette mistä sais muutaman lisätunnin vuorokauteen ostettua niin kertokaa ;) Jotain pientä kuitenkin olen saanut valmiiksi. Nimittäin nämä piparit ompelin jo jokunen viikko sitten. Eilen vihdoin sain koivunrisuista väänneltyä tuollaisen kranssin vai mikä liekään ja siihen laitoin piparit koristeeksi. Valkoisia ja kirkkaita helmia podottelin rautalankaan ja kiepsuttelin tuohon kranssin ympärille.
Viimeisten viikkojan aikana on tullut shoppailuta vähän liiankin kanssa.. koitin tehdä päätöksen, että tänä vuonna en enään osta ainuttakaan sisustusjuttua kotiin. Katotaan pitääkö päätös.. uskon kyllä, että ei :) Mutta koitetaan.. Ens kerralla ehkäpä postausta ostoksista. Uusin ja ihanin ostos on Ikean Ektorp valkoinen divaani meidän työhuoneeseen, i love it!
Tänä viikonloppuna juhlitaan maailman parasta iskää ja pappoja! Mutta ennen isäinpäivää eli huomenna suuntaan auton keulan kohti pohjoista ystäväni luo jos ilma ei ole kovin surkea. Hän järjestää kotonaan Serafiini sisustuskutsut. Odotan innolla. Uups.. taitaa muuten siellä jo mennä tuo äsköinen päätös piloille :D
Ensimmäiset joulu/tunnelmavalot laittelin iltasella lintuhäkkiin. Koskaan en oo näin aikaisin laittanut mutta nyt ei malttanut odottaa. Tuo mukavasti valoa ja tunnelmaa! Perinteisesti jouluvalot tulee laiteltua ikkunoihin ekkuna adventtina.
Nyt kuppi kuumaa glögiä ja kierros blogistaniassa. En ookkaan tällä viikolla juuri ehtinyt koneella istuskella.. Mies pikkujouluissa ja pikkumurut untenmailla, joulumusiikki taustalla ja hetki omaa aikaa. Rentouttavaa viikonloppua jokaiselle teille toivotan!
Sain muuten Sarpalta Valkoisten ruusujen kodista mukavan haasteen koskien lapsuutta.. haasteeseen pyrin ensi kerralla vastaamaan.. nyt ei enään ajatus kulje. Josko saisin jotain vanhoja kuviakin liitettyä matkaan :)
Olipas ihania kuvia...valot kyllä tuo kivasti tunnelmaa :)
VastaaPoistaMihinkäs mun kommentti hävis??....
VastaaPoistaIhania kuvia:-)
Toivottavasti huomenna nähdään<3
Mulla onkin auton keula etelää kohti;-)
Toivotaan kummallekkin hyvää ajokeliä:-)
Ihania kuvia! Voi kunpa nähtäis joskus!! <3
VastaaPoistaPs. Alempana oli tutun näköiset verhot. ;) Tilasin just samanlaiset mutta äiti lyhensi niitä ja teki niistä neljät verhot meille keittiön erkkeriin. Ovat muuten jo paikoillaan! :D
VastaaPoistaIhania pehmopipareita! Lisätunteja kaivattais täälläkin, tuntuu että varsinkin näin joulun alla on älytön kiire :/ Mukavaa lauantaita :)
VastaaPoista♥
VastaaPoistaIik, sä sait ektorpin! Mä haikailen kulmasohvana sitä meille ennen joulua: Kiva tuo kranssi, muistin että olen joskus aloittanut noita piparipoikia tekemään, löytyisköhän ne keskeneräset...
VastaaPoistaIloista isänpäivä juhlintaa ja sisustuskutsuja:)
Samansuuntaisissa ajatuksissa tälläkin: kiire, lisätuntien kaipuuta, halu näperrellä joulujuttuja, osto-rajoituksia itselle, jotka ei sitten kuitenkaan pidä ja tunnelmavalojen kötöstystä.
VastaaPoistaMukavaa isänpäiväviikonloppua sinulle ja perheellesi!
-kisu-
Ihana tunnelma täällä. Voisin yhtyä tuon viikon tuntien lisäämiseen ja shoppaus-kielto olisi paikallaan täälläkin.
VastaaPoistajään tänne toviksi kurkkimaan ihanuuksia(piparipojat on ihanat)
Ilona
Minullakin on suorastaan välillä huono omatunto, morkkis, kun on tullut viime aikoina osteltua niin paljon sisustus juttuja, vielä kyllä jotain joulukoristeita pitäis kankkia...
VastaaPoistaKaunis on tuo risukranssi. itsekin hiukan ajattelin väsää tuollaisen.
VastaaPoistaEktorpit on ihania. Minä ostan heti ikean sohvat kun saadaan tuohon naapuri kaupunkiin tuo ikea!!
Mukavaa isänpäivä viikonloppua!
Kauniin utumaisen tunnelman olitkin kotiin saanut luotua. Teillä työssäkäyvillä varmasti päivä jää lyhyeksi ja pitää joskus vaan jättää bloggailut väliin, kun asioilla pitää olla se kuuluisa "tärkeysjärjestys"!
VastaaPoistaKiitos tästä kauniista postauksesta.
Mukavaa ja rauhoittavaa viikonloppua!
tuksu
Ihanan kranssin olet kumminkin ehtinyt tehdä, jospa minäkin sitten ensi jouluksi ehtisin tuommoisen.
VastaaPoistaJos niitä lisätunteja jostakin löydät, niin laitatko tännekkin muutaman tulemaan. Kovin olisivat tarpeen.
Ihanan suloiset piparkakku-ukot <3 ja komia kranssi. Itse kierrätän juuri vanhoja jouluverhoja joulusukiksi (ihan sellaisiksi koristeversioiksi, ei saa sisälle mitään). Onkos se varprukranssi pysynyt miten hyvänä siinä takan lämmössä ? Jos vaikka ens vuonna saisin itse aikaiseksi :-) tai noh, lapsethan ne mulle niitä tarvikkeita kerää ja tuo ;-)
VastaaPoistaOlipa todella kiva tavata:-))
VastaaPoistaJokaiselle iso kiitos mieltä lämmittävästä kommentista! JA toivotaan, että niitä lisätunteja löydettäs jostain. Pääasiahan toki on, että nautitaan hetkestä tästä :) Mukavaa isäinpäivää jokaiseen kotiin!
VastaaPoistaVaniljaVadelma, kiitti :) On kuule pysynyt hyvänä vaikkakin kuivannut on mutta vihreä edelleen ja ykskään lehti ei oo tipahtanut..
Arja, oli mielettömän ihana tavata :)
ihastuttavan kranssin olet tehnyt, minä eilen väsäilin puolukanvarvuista kransseja.
VastaaPoistaSuloiset piparipehmot ja ihanasti sopii kranssiin.
VastaaPoistaMulla on kerrankin näin joulun alla vapaata ja aikaa näperrellä kaikkea.Yritän nyt sitten nauttia tästä,sillä tuskin tätä mahdollisuutta on taas sitten pitkiin aikoihin tulossa.
Tiedän kyllä tuon tunteen kun aika ei riitä mihikään.
Oikein mukavaa viikkoa alkavaa.
Naana,olispa tosi kiva nähdä!
VastaaPoistaWalkoisia unelmia..puolukanvarpukransseja on myös täällä syntynyt..mukavaa puuhaa :)
JaanaElina, nautihan..ihana kun joskus tuollanen ahdollisuus ja siittä nyt vain kaikki ilo irti :)
Muista, että joulussa on tärkeintä sanoma,lepo, tunnelma, yhdessäolo ja hyvä ruoka;) Älä ota itsellesi turhaa stressiä, tee vain ne, mitkä koet todella tärkeiksi:) Itse yritän myös ottaa joulun valmistelut rennosti ja nauttia niistä rauhassa, saas nähdä onnistuuko;) Tunnelman luon pääasiassa kukilla ja kynttilöillä ja luonnon omilla antimilla.
VastaaPoistaSinulle ihanaa joulun valmistelun aikaa ja rentoa viikkoa, blogiystäväni!:)
Kauniita kuvia! <3 Kyllähän sitä tulee aina luvattua itselle kaikenlaista,mutta kaupassa se aina unohtuu!:D Laittelehan kuvaa ektorpista!!:) Mieki sellaisesta haaveilen!
VastaaPoistaMukavaa viikkoa!
Ihania tunnelmia ja pipariukkeleita :)
VastaaPoistaJuu, ja tuttua on tuo sisustusjuttujen ostokielto! Eipä yleensä kovin pitkään päätös pysy ;)
Ektorpista kuvia tahtoo täälläkin :)