10. kesäkuuta 2016

Kasvihuoneen tunnelmia


Johan oli myrskyisät pari päivää. Onneksi myrskyn jälkeen tulee pouta
ja tänään on herätty uuteen aamuun. Aurinkokin väliin vilahtelee
taivaalta. Kesä/kasvihuoneessa olevat kasvit olivat suojassa tuulelta.
Ja pikkuhiljaa siellä kasvit kasvavat. Nyt kaivattaisiin toki lämpöä.
Vielä kesähuoneessa mahtuu hyvin liikkumaan. Loppukesästä toivottavasti
on eri fiilikset huoneessa kun kurkut, tomaatit, paprikat ja chili kasvavat.
Laittelin myös yrttejä ruukkuihin. Niistä tulee niin kiva tuoksu.





 

Olen saanut paljon kysyelyitä vuosien varrelta kesähuoneemme rakentamiseen
 liittyen. Miten upeita luomuksia kesähuoneista löytyykään somessa. Huokaillen
kuvia aina katselen. Jokinaika sitten fb:n Puutarha ja piha ryhmässä tuli vastaan 
kuva lähes samanlaisesta kesähuoneesta mitä meillä. Täytyi oikein pysähtyä hetkeksi 
katsomaan kuvaa, kun oli niin tutun näköinen :) On ollut kiva kuulla useammalta, 
että keshuoneemme on ollut osittain inspiraation lähteenä ja innostanut 
nikkaroimaan. Itse saan hyvin paljon inspiraatiota nettiä selaillessa, väliin jopa
 ehkä liikaakin, ainakin isännän mielestä ;)

Joka kesällehän pitää jokin projekti olla. Ajattelin tämän kesän
projektin olevan suhteellisen nopsa juttu mutta edelleen se kesken on. Tästä
 kuvasta on silti edetty aika paljon. Kuva on otettu Toukokuun puolenvälin jälkeen.
 Pientä keittiöpuutarhaa puuhastellaan, valtava kivituhkakasa odottelee vielä
pihalla joten tekemistä riittää! 




Vapaapäivän aamu, mikäs sen ihanampaa! Koko päivä vielä edessä.

Energistä ja toivottavasti aurinkoista
 päivää toivottelen!




6 kommenttia:

  1. Ihania nuo kesähuoneet ! Niin kaunista sulla siellä, ja juu joka kesä pitää uutta projektia olla,niin täälläkin ;)

    VastaaPoista
  2. Meillä kesähuone / kasvari vielä suunnitteluasteella, mutta tulossa, joskus... :D Tuo sinun kesähuoneesi on kyllä kaunis <3

    VastaaPoista
  3. Teillä on niin kaunis kesähuone, minä haaveilen just tuollaisesta myös :)

    VastaaPoista
  4. Teidän kesähuone on kyllä valtavan kaunis <3 Meillä olisi tälle kesälle projektina rakentaa viimein myös meille oma kesäkammari!

    VastaaPoista
  5. Ui mitä kauniita ihanuuksia siellä ja miten viihtyisä kesähuone! Täällä haaveillaan kesähuoneesta, sitä ennen riittäisi pihan kanssa hommia. Ihanaa puutarha/pihakesää!

    VastaaPoista