14. toukokuuta 2017

Onnellista äitienpäivää!


Tulee päivä äiti, jolloin en enää itkekään, kun lähdet pois huoneesta.
Tulee päivä, jolloin et kuule minun kiukuttelevan kauppareissulla.
Jonain päivänä en enää pyydä sinua halaamaan keskellä yötä. Jonain päivänä 
et enää muista, milloin viimeksi jouduit pyyhkimään poskilleni levinneen suklaan.
Koittaa yö, jolloin et herää vain huomataksesi minun nukkuvan poikittain
 tyynylläsi. Koittaa aika, jolloin minua ei tarvitse kantaa unisena autosta omaan 
 sänkyyn tai kuljettaa reppuselässä kotiin, koska pienet jalkani eivät jaksaneet 
perille saakka. Elä siis kanssani hetkessä, äiti. Ota ilo irti jokaisesta päivästä.
Sillä koittaa päivä, jolloin en enää ole pieni.

Näin tämän ihanan kirjoituksen fb:ssä joku aika sitten. Sen luettuani liikutuin
todella. Jokainen sana täyttä totta. Kiitollinen. Siunattu. Onnellinen. Äitiys ei ole 
itsestäänselvyys vaan suurin lahja, jonka voi saada. Äitiytyeen liittyy monenlaisia
päiviä ja monenlaisia tunteita. Iloa, onnea, ylpeyttä ja onnistumista. Mutta toki
mukaan mahtuu myös erehdyksiä ja epäonnistumisen tunteita. Äitinä olo
ei ole aina helppoa, mutta uskon jokaisen tilanteen kasvattavan.






 Olen äärettömän onnellinen näistä kolmesta ihanasta lapsesta, jotka ollaan 
saatu. Olen äärettömän onnellinen, että rinnallani kulkee oma äitini. Maailman
paras, ihanin ja huomaavaisin. Laittaa edelleen lapset ja lapsenlapset hyvin usein
oman itsensä edellä, vaikka niin ei tarvisi todellakaan olla. Välittävä ja rakastava
mummu. Kysyin lapsilta kuka aikuinen omien vanhempien lisäksi olisi sellainen
kenen puoleen voi kääntyä missä asiassa vain ja vastaus oli mummu, äitini.
Lapsilla on onneksi toinenkin rakastava mummula. Ja yksi isomummikin heillä
vielä löytyy. Viime vuonna jouduimme luopumaan toisesta isomummista ja 
isoisomummista. Ajatuksissa ja muistoissa ovat hekin hyvin usein.




Mitä ihaninta ja onnellista äitienpäivää! 

Ps. koitin vähän kasvattaa kuvien kokoa, mitä sanotte onko liian isoja??



6 kommenttia:

  1. Kauniita ja tärkeitä ajatuksia <3 Ihanaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
  2. Oi, tuo kirjoitus saa aina kyyneleet silmiin, itsekin siihen törmäsin pari vuotta sitten ensi kertaa. Niin totta joka sana. <3 Ihanan hempeitä kuvia, aurinkoa äitienpäivään! <3

    VastaaPoista
  3. Hyvin kirjoitit, samoin sinne mukavaa loppuäitienpäivää.

    VastaaPoista