5. syyskuuta 2018

Voihan ärsytys


Kylläpä on ollut tahkea viikonalku. Ihana todeta, että tänään on jo keskiviikko ja
töitä enään pari päivää edessä ennen viikonloppua. Joskus vaan kaikki tuntuu
tökkivän ja olevan tahmeaa. Onneks näitä päiviä on yleensä aika vähän. Tänään
heitettiin tympäsy nurkkaan ja mentiin muksujen kanssa uimaan töiden jälkeen.
Nyt alkaa olla se vaihe, että uimahallissa voi itsekin uida samalla. Kuopus on
rohkastunut paljon uimisessa ja ui pitkät matkat aikuisten altaassa vierellä. Miks
ihmeessä tuleekin lähdettyä niin harvoin uimahalliin, jotenkin se on muka iso juttu
sinne lähteminen vaikka eihän se edes ole. Huippu liikuntamuoto, rentouttavaa ja
mukavaa yhteistä juttua lasten kanssa. Tosin uikkareissa ei oo ikinä rentouttava olo ;)

Sisällä on tullut kuvattua tosi vähän viime aikoina. Samat nurkat kesät talvet.
Olkkariin voisi laittaa vähän väriä syksyksi. Ja pian kannetaan varmaan myös kesäpeti
terassilta olkkariin. Syksyllä on ihana, kun tulee keräännyttyä koko perhe iltaisin
olkkariin löhöämään. Siinnä viimeistään ehtii vaihtaa kaikkien kuulumiset. Muuten
kun tuntuu, että juostaan kilpaa illat harrastusten parissa. Esikoinen toki seurustelis
ennemmin kännykän kuin meidän kanssa. Se on niin ärsyttävää! Mutta meillä kyllä
rajataan kännykän/pleikan käyttöä (tai ainakin yritetään), vaikka ei se helppoa ole.
Tuttu lause, jonka kuulen lähes päivittäin on - kun kaikilla muilla/kaikki muutkin saa.
Kaikki tuntuu olevan paskaa (paitsi salibandy), koti on työmaa (varsinkin kun joutuu
tyhjätä tiskikoneen tai tehdä muita kotihommia) ja yksinkertaiset asiat on ihan mahdottomia.
Ihana teini-ikä ;) Ja tuntuu kymppivee tulevan kovaa vauhtia perässä, tai ottavan
ainakin mallia. Muita kohtalotovereita?? Täytyy vain muistaa, että rajat on rakkautta.
Niin ja muistella omaa teini-ikää ja sen tuntemuksia. Silloin ajattelin, että oon
omille lapsille niin rento ja kiva mutsi.. no ei se ihan niin menekkään ;) 
















 Terassihortenssia kukkii vielä täpöllä. Hortensianoksat kestävät pitkään maljakossa.
Tämä yksilö on ollut varmasti jo pari viikkoa olohuoneessa. Kukka on niin näyttävä,
että yksikin oksa riittää. Syyshortenssiat kukkii tänä vuonna myös kauniisti.

Mutta hei, nyt iltapalalle. Selailin teinin kotitalouskirjaa ja tekasin teeleivät
uuniin. Kyllä on kivaa, kun saavat nyt yläkoulussa kotitaloudesta läksyjä ja tällä
kertaa piti valmistaa rahkaa. Mansikkarahka valmistui muutaman voimasanan jälkeen ;)


Toivottavasti sulla on ollut kiva viikko ja jatkuu
myös mukavasti!
 

4 kommenttia:

  1. Ihania ja niin tuttuja ajatuksia rajoista ja rakkaudesta! Meillä kaksi vanhinta ( 18 ja 15v) ovat jo ohittaneet pahimman vaiheen ja ovat oikeestaan ihanaa, "aikuisempaa" seuraa ja niiden kanssa on ihana istua iltaa nuorempien mentyä nukkumaan. 11-v tosiaan täälläkin heräilee teini-ikään ja kotona on tylsää, kun ei saa pelata tai olla kännykällä mielin määrin...
    Mukavempaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta tuttuja juttuja nämä sielläkin ;) Ihan varmasti on mukavaa seuraa isommat nuorukaist tuossa iässä, kun vuodet ovat tuoneet järkeä mukanaan :D

      Poista