22. marraskuuta 2018

Just nyt hyvä


 Torstai on ehdottomasti viikon yks paras päivä, sillä viikonloppu on jo lähellä. 
Yhden päivän jaksaa tsempata, heräillä ja lähteä kun vapaat on jo ihan nurkan
takana. Perjantai on työpäivänä ehkä se hupasin, kun kaikki alkaa olla jo niin
viikonloppufiiliksissä ja sen huomaa kyllä levottomista jutuista ;) Arvostan niin
paljon meidän huippua työporukkaa, töissä viihtyy kyllä mukavasti. 

Tänään oli mukava palata töistä kotiin, sillä aurinko paistoi vielä ihanasti. Pieni
kuurakerros maassa ja kuurankukkien koristelemat kesähuoneen ikkunat näytti
niin kauniilta. Lämmitin glögit ennen siivousurakkaa, johon olin jo aamulla
valjastanut myös lapset. Siivouspäivän palkkioksi hain tullessa suklaapatukat
ja ne sai vauhtia myös pienimpien töppösiin. Huoneet siistiytyi hetkessä! 
Sillontällöin palkitsen itteni siivouksen päätteeksi suklaalla, teettekö te niin? ;)
Tänään lisäksi nappasin ensimmäisen jouluruusun, joka kruunaa siivouspäivän.
Nissen on vielä laatikossa odottamassa ja uskon, että viikonloppuna laitetaan
kotiin jälleen vähän lisää joulua. Ainakin paperitähdet ikkunoihin. 












Pyykkikone pitää hiljaista hurinaa oven toisella puolella. Viikkosiivot alkaa olla
tehtynä, kunhan saan sujautettua puhtaat lakanat vielä sänkyihin. Sänkyvaatteet
ja matot on saaneet tuulettua kaikessa rauhassa pikkupakkasessa. Isäntä sytytti
takan ennen kauppaan lähtöä ja laitoin kynttilät palamaan. Torstain paras osuus
on siis edessä, kun koti on puhdas ja nyt saa heittää sohvalle levyksi joululehti
kädessä. Taidan lämmittää vielä toisenkin mukillisen glögiä ja nauttia. Ehkäpä
joulumusiikinkin laitan hiljalleen soimaan. Just nyt on tosi hyvä olla.

Jaksuja sinne! 
Ihan just on se odotettu viikonloppu <3


6 kommenttia:

  1. Ihana jouluruusu ja kauniit siivouspäivän jälkeiset tunnelmat!
    Suloista viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
  2. Tiedätkö, mulla ei ole koskaan ollut jouluruusua! Olisi varmasti jo aika tutustua tuohon kaunokaiseen ❤ Pari pientä hyasinttivauvaa jo ostin ja yritän olla liikakastelematta niitä :D

    Ihanaa viikonloppua sinne! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekik tämä on uusi tuttavuus, viime vuonna taisi olla eka 😊 jospa sinäkin tänä pääsisit tutustumaan❤ mutta ei oo hyasintin voittanutta ❤ mulla meinaa taas kastelu unohtua ja joskus kukat pääsee kuivahtaan ennen avautumista 🙈

      Poista
  3. Ihania kuvia😍 mukavaa uutta alkavaa viikkoa sulle❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti Tanja,huippu mukavaa kun jätit tervehdyksen ❤ mukavaa viikkoa myös sinulle 😊

      Poista