15. huhtikuuta 2019

Vihdoin kevät


Huomenet pääsiäisviikkoon! Tänä vuonna pääsiäisen odottaminen on tuntunut
aik pitkältä. Harvinaisen myöhään se onkin ja vappu melkein heti perään. Joten
tervetuloa kevään juhlakausi! Eilen oli syytä juhlaan, sillä esikoinen täytti 14v ja
pojat taistelivat (kirjaimellisesti) joukkueelleen pronssia salibandyn ylialuueellisessa
loppuhuipentumassa. Aivan huippua! Tähän on hyvä lopetella pikkuhiljaa kautta
ja joukkueessakin tapahtuu isoja muutoksia, joten ensi kaudella on ihan uudet
kuviot. Esikoinen on pelannut (ja mies valmentanut) samaisessa joukkueessa 6
vuotiaasta lähtien ja nyt on hiljalleen on alkanut joukkueen vaihto. Haikealtakin
tuntuu toki ja ikävä tulee useita perheitä kenen kanssa on tullut läheiset välit.
Monenlaista uutta siis meidän arjessa ja isoin ehkä se, että iskällä jää perheelle
 paljon enemmän aikaa. Siittä olen enemmän kuin kiitollinen, vaikka ihan mahtavaa
 on ollut kun on jaksanut valmentaa poikia pitkään ja menestystä onkin tullut.




Täällä hiljaisen viikon vietto alkoi sairastuvalla kymppiveetä hoidellessa. Korkea
kuume nousi lauantaina ja jäätävä yskä tuli kaveriksi. Nyt parannellaan ja 
katellaan Sykettä maratoonilla. Ja esikoiselle hiipi myös illalla yskä ja lämpö,
joten kotosalla kumpikin nyt parentelee itseään. Tänään on aikaa vähän suunnitella
pääsiäisen ruokajuttuja ja ylipäätänsä ajatella jotain järkevää. Tuntuu, että viime
viikkoina on alkanut muisti pätkiä. Taitaa olla kovalevy täynnä ;) 








Kevät taitaa nyt todenteolla tulla (ja toivottavasti myös jäädä) ja ihanaa lämpöä
on luvattu pääsiäiselle. Toivottavasti ollaan kaikki terveenä ja saadaan nauttia
vapaista ilman pöpöjä. Aika huippuja katkoja arkeen nämä tulevat juhlapyhät.
 



Aurinkoista päivää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti