27. heinäkuuta 2019

Kesäaamut


Ehkäpä vielä tähän aikaan voi kesäaamuisin toivotella hyvät huomenet eli
huomenta! Tosin itse olen ollut jo muutaman tunnin hereillä. Osa talon väestä
vielä nukkuu. Voi miten onnellinen olen, että saan nyt vietellä pitkät viikonloput
koulujen alkuun saakka. Eilinen perjantaivapaa tuntui ihan luxukselta ja miten
sitä viikonloppua odottaakin eri tavalla töissä käydessä. Kesäaamuissa on ihan
parasta se, kun lämpöjen myötä voi hipsiä aamupalalle yökkäri päällä ja istua
keinussa kuunnellen hiljaisuutta. Vain linnunlaulua kuului tänäkin aamuna
puoli yhdeksän maissa. Siinnä istuskellessa ja omien ajatusten kanssa on just
hyvä olla ennen heräilevää taloa. Aamukahvia kuluu kuppi jos toinenkin ja
pihakierroksella voi bongailla kukkia (kuivuudesta kärsiviä), perhosia ja 
poimia pienelta mansikkamaalta makeaa syötävää. Kesän yks paras juttu
on tuoreet marjat ja vielä, kun niitä löytyy pienin määrin omasta pihasta niin
onhan se. Kunpa aina vois olla kesä, että saa tuoreita mansikoita aamupalaksi.
Ja pieneltä kasvimaalta tuoreet salaatit sekä sokeriherneitä.












Vaan eipä siinnä, neljä vuoden aikaa on kyllä rikkaus. Mutta nyt täytyy nauttia
ihan joka hetkestä ja lämmön rippeestä. Niin ollaan kyllä tehty ja viimein lapset
on päässeet uimaan mielinmäärin. Eilen illalla auringonlaskiessa tehtiin uima-
reissu omien ja lainalasten. Hymy lasten huulilla ja onnelliset katseet on
jotain ihan parasta. Kesäiltojen uintiretket kavereiden kanssa on myös jäänyt
omaan mieleen ihanina muistoina. Tänään talo täyttyy muutamista teinipojista
 ja minä suuntaan pienempien kanssa mummulaan. Rantahommia, onkihommia
ja iloisia kesäjuttuja on tällekin päivälle luvassa. 








 
Sisällä on käyty lähinnä vain pyörähtämässä viime päivinä, joten siivoukset
saavat ihan rauhassa odotella. Ja siksipä kameralle ei todellakaan ole ollut
sisällä käyttöä. Eikä sisällä kyllä mitään ihmeellistä tapahdu muutenkaan kesällä.
  
Leppoisaa kesäpäivää just sulle!

1 kommentti: