6. syyskuuta 2019

Yllätysten viikonloppu


Iltaa! Onpa ihana, kun viikonloppu koitti. Eikä mikä tahansa viikonloppu
vaan viikonloppu, joka pitää sisällään pienen yllätyksen elämäni miehelle. 
Olen yllättynyt, että olen saanut pientä salaisuutta/ylläriä kannettua tähän
saakka ja huomenna tämä on aika paljastaa. Toivottavasti ylläri on mieluinen.
Kalenterissa lukee lauantai-sunnuntain osalta, että ei suunnitelmia. Hän siis
tietää, että jotain pientä kaksinaikaa on tiedossa, mutta ei tarkempia suunnitelmia.
Niin jännittävää, hih. Rakastan yllättää rakkaita ja edellisestä kerrasta onkin 
aikaa. Toivottavasti ylläri on mieluinen. Lupaan päivitellä tästä viikonlopun
aikana myös instassa :) Tykkäättekö te ylläreistä/yllättämisestä?



 
Kodin samat nurkat on kuvattu jo ties kuinka monta kertaa. Eteisessä ei olla
taidettu hetkeen piipahtaa. Heinät tuntuvat olevan osa useiden kotien sisustusta
ja pomin niitä myös meille lenkkipolun varrelta. Hyvin yksinkertaiset ja niin
kaunis väri näissä heinänkorsissa on. Kauppareissulta tarttui mukana hauska
pieni kurpitsa, jotka ovat kivoja syyskotiin. Täytyy yrittää metsästää vielä
jostakin pieniä valkoisia koristekurpitsoja.










Kylläpä tässä on taas viikko menty ja tultu eestaas. Nyt on mukava rauhoittua
löylyjen ja Vain elämää parissa, jossa on ihan huiput artistit mukana!

Leppoista viikonloppua jokaiselle! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti