Takkuava viikko

Moikku! Mites teidän viikko on sujunut? Täällä on ollut viikko kyllä niin

takkuinen ettei mitään rajaa. Näköjään eka täys viikko otti kaikki mehut irti ja

vielä extraakin. Arkirumban käynnistyminen, kiireet illat ja sen myötä

myös väsy ollut omaa luokaansa. Eihän se muuta tarvii, että jo se tekee

oman tökkimisensä. Väsyneillä aivoilla ei saa mitään hyvää aikaan se on

taas nähty ;) Eilen huokasin helpotuksesta, kun perjantai viimein saapui

ja illalla kun mietin kuluneita päiviä niin ajattelen, että tällä viikolta ei

jäänyt mitään hyvää muisteltavaa. Yritän useimmin miettiä positiivisen

kautta, mutta eilen ei vain meinannut irrota.  Mutta sitten kuitenkin kun

tarkemmin mietin niin kyllähän niitä mukaviakin hetkiä mahtui noihin

 paskimpiinkin päiviin, jolloin mm. on jouduttu kolaritilanteeseen, sattu

 suruviesti, jouduttu palauttelemaan mieleen kovemman puhuttelun

kautta sovittuja rajoja ja sääntöjä, töppäilty aikatauluissa ym. Että

jos paljon huonoa niin myös jotain hyvää löytyi kuluneesta viikosta.

Tämä viikko on laittanut miettimään jälleen niitä elämän tärkeimpiä asioita.

Kuten oma perhe ja tukiverkosto. Joita liian usein pitää itsestään selvyyksinä.

Erityisesti tilanteessa, jossa kaikki tuntuu kaatuvan päälle on niin tärkeä

tietää, että on joku jolle soittaa ja pyytää apua nopeallakin aikataululla.

Tällä viikolla meinasi iskeä hätä, kun matka tien päällä katkesi yllättäen

illan kuskausrumban keskellä. Kun se kirjaimellisesti katkesi. Siinä

hädässä ja tärinässä alkaa miettimään, kuinka saa kaikki juuri ympäri 

kaupunkia ripotellut lapset haettua harrastuksista kotiin. Onneksi puhelun

päässä oli veljeni, jolta ollaan saatu korvaamattomasti apua muutenkin.

Molemminpuolisen avun antamista pyyteettömästi. Nämä ovat niitä

asioita, joita on tärkeä vaalia. Veljelle itketyt itkut, lohdutus ja apu.

Se tuntuu erityisiltä noiden paskojan päivien jälkeen. Se, että ympärillä

on ihmisiä ei ole kaikille selvää. Tämän viikon yksi asia muistutti

siitä, kuinka joillakin ei ole lähellä sellaista kenen puoleen kääntyä

elämän pienemmissä ja isoimmissa asioissa. Tai ehkä sellainen ihminen
onkin lähellä, mutta vaikeiden aiheiden puheeksi ottaminen on
vaikeaa. Puhuminen vain helpottaa niin paljon, kun saa huutaa
ulos just ne ajatukset ja tuntee mitä milläkin hetkellä kokee.

Onneksi suurin ketutus ja harmitus alkaa olla poissa. Ja tämä viikonloppu

pyhitetään kotoilulle. Tulee just oikeaan hetkeen, sillä viikko oli niin

kiireinen ettei edes pyykkiä ehtinyt pestä ja voitte uskoa millaset satsit

sitä tuolla koreissa odottaa ;)  Tammikuun plussakelit ja harmaus saisi jo mun

 puolesta riittää! Kotona vallitsee kaaos rempan keskellä ja sitä meinaa olla 

vaikea kestää. Mutta lopputulos palkitsee :) Mä paistoin ison kasan 

lättyjä ja aletaan herkutteleen niin suolaisia kuin makeita versioita.

Hei halataas heti niitä vierellä olevia, koska elämä ja rakkaat ihmiset <3

Mukavaa iltaa!