24. heinäkuuta 2020

Kesäherkkuja ja vauvakuumetta


Iltaa! Noin vain arki on startannut 1/5 meidän perheestä. Mä olin ekan
viikon töissä, mutta onneksi on pitkä viikonloppu edessä. Onneksi, sillä
väsy on ollut kyllä hurja iltaisin töihin palattua. Vaatii taas totuttelua
ajoissa nukkumaan meneminen ja herätyskelloon herääminen vaikka
enhän mä koskaan mitenkään myöhään nuku mutta on se eri kun saa
heräillä omaan tahtiin. Kesäherkut on parhaimmillaan ja mansikat on
kyllä ehdottomat suosikit niistä herkuista. Käytiin poimiin mansikat
porukalla ja jopa perkkaamiseen sekä pakastamiseen osallistui 4/5
perheestä, joten 18kg sujahti tuostavain pakkaseen talven varalle
ja tuo määrä on sellainen, joka just riittää ens kesään saakka. Ja
tokihan mansikat on parhaita tuoreena ja mansikkarahka on ihan
kaikkien lempparia, joten sitä on tehty pari satsia. Ihan parasta
aitoon kermaan tehtynä eikä sokeria tarvii lisätä lainkaan.






Reilun viikon päästä meillä vietetään esikoisen rippijuhlia. Tuntuu aivan
hullulta, että meillä on jo sen ikäinen lapsi koska itsehän me ollaan tosi 
nuoria edelleen :D Ai kauhee kun ajankulun näkee tosiaan lasten kasvaessa
ja toki kun peiliin katsoo niin ruttuja löytyy sieltä täältä. Aika se livahtaa
aivan varkain ja ihan liian nopeasti. Tuntuu vain kiihtyvän, kun ikää tulee
lisää. En olis muuten uskonut, että vielä joskus tilailen verkkokaupasta
pikkuruisia vauvanvaatteita.. meillä on nimittäin podettu vauvakuumetta
jo koko kevään ajan. En tosin minä vaan meidän neiti ja nyt meidän
talossa asuu ihka ensimmäinen baby born, jonka osti omilla rahoillaan.
Ihana hoivavietti toisella <3 Jännä muuten, että hän ei ole juurikaan
pienenä leikkinyt nukeilla vaikka nuket ja vaunut on löytyneet. Toivon
niin, että leikit pysyisi vielä pitkään <3

Nyt alan herkutteleen ja valmistautuun huomisiin häihin, jonne saatiin
kutsu. Yhtä juhlahumua on tämä loppukesä ja sehän on mukavaa!

Kivaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti