7. joulukuuta 2020

Lemppari joulupuuha

Moikkis! Kuuluuko sun jouluperinteisin pipareiden leivonta? Se on yks
takuuvarma jouluperinne meillä. Keittelen isomman satsin piparitaikinaa
ja nyt oli eka vuosi, kun meinas jo leipomishomma alkaa kyllästyttää
pienempiä leipureita. Ihan ihmeellistä, sillä viime vuonna pienimmät
leipoivat koko taikinan innolla. Jätettiin vielä pieni satsi tälle päivälle
leivottavaksi ja viimeiset piparipellit paistuvat parhaillaan. Mutta tuo
olikin ihan hyvä juttu, että tällekin iltaa riitti leivottavaa sillä pienin
oli aikalailla virtaa täynnä kun tulin kotiin. Hälle iski illalla kurkkukipu
ja jäi kotiin lepäileen päiväksi. Eihän pieni flunssa lapsen vointia heti
huonoksi vedä ja päivän lepäilyt on tosiaan näkynyt illan vireystasossa ;)
 
 
 
 

 
Ostin "vasta" toisen satsin hyasintteja tälle joululle. Uskon, että vielä
useammat tulee ostettua. Niin kauniita ovat asetelmissa tai vaikka ihan
yksistäänkin kauniiseen kulhoon tai kuppiin asetettuna. Vitsi miten väsy
meinasi iskeä töiden jälkeen. Kahavia kuppi tai pari illan mittaan 
sai hiljalleen heräileen, jotta jaskaa lähteä vielä kauppan. Kyllä täm
pimeys meinaa väsyttää. 


Mukavaa iltaa ja koittakaahan jaksaa pimeydessä!

1 kommentti:

  1. Piparit leivoin tytötn kanssa viikonloppuna ja kyllä se kuuluu jouluperinteisiin. Pimeys kyllä väsyttää ja tuntuu välillä, että miten jaksaa kaikki tehdä. Tulisi edes ripaus lunta valkaisemaan tätä pimeyttä.

    VastaaPoista