Mansikkaa on tullut syötyä ja paljon taas kesän aikana. Paapan mansikkamaalta vieläkin löytyy tuoreita mollukoita, nam ja vieläkin ne maistuvat yhtä hyvälle. Uusimmassa yhteishyvässä oli nami mansikkaherkun ohje:
Lasin pohjalle mansikkalohkoja, mansikoiden päälle maustamatonta jogurttia ja jogurtin päälle mysliä. Hetkeksi jääkaappiin ja valmista tuli.. ja herkullista oli :)

Tässä vaiheessa muuten mennään nyt kesähuoneen kanssa.. Maalattu on, ikkunat ja katto paikoillaan. Parhaillaan mies tekee ikkunoihin ristikoita ja pääsee sitten pariovien tekoon. Itsellä jo mielessä kovin sisustelu niin ja ne pimenevät syysillat ;)

Voi sain myös tunnustuksen ihnanilta bloggaajilta Satsumalta Hetki uneksien blogista sekä Iida Emilialta Pieni pilvenhattara blogista. Lämmin kiitos kummallekin! Tunnustuksen saajan kuuluu kertoa lempi 1) väri 2) ruoka 3) paikka, jossa haluasi käydä.

1. Lempiväri on eniten kaikki maanläheiset ja vaaleat värit. Lisäksi myös vaaleansininen ja vaaleanpunainen pieninä ripauksina.. Valkoinen taitaa olla kuitenkin ihan ykkönen :)
2. Voi ruoka ja herkuthan mulle maistuu aina, ootte varmaan huomanneetkin ;) Wokatut tuoreet kasvikset kera kanan sekä pienen tulisuuden on ehkä tällä hetkellä ykkös suosikki.
3. Tämä on kyllä pahin.. on niin monia paikkoja missä tahtoisin käydä. Pariisi on kuitenkin ihan ykkönen minne tahtoisin päästä ehdottomasti käymään ja ihastelemaan.
Tunnustus tulisi jakaa eteenpäin 15:lle bloggaajalle. Kauniita blogeja on vaikka kuinka mutta jaan tämän nyt eteenpäin näille seuraaville kauniille blogeille ja symppiksille bloggaajille
* Sinisen talon kuulumisia blogin Tiinalle
* Onnenmurusia blogin Kisulle
* Polkadot blogin Hannille
* Onneni on blogin Hilmalle
* Valkeaa unelmaa blogiin
* Loving White blogiin sekä
* Onnenhippuja blogiin
Olkaapas hyvät :)
Nyt mä taidan vielä jaksaa ommella puutarhaenkeleille vaattetta jotta ovat sitten valmiita menemään kesähuoneeseen sen valmistuttua.
Unia kaikille!