19. joulukuuta 2014

Joulun punaista


Ei vois fiilis olla parempi, tänään meillä alkoi joululoma! Kyllä
tätä on odottanut koko perhe. Tänä vuonna aion päästää itseni
helpolla ja tehdä vain ne jouluvalmistelut jotka teen hyvällä
fiiliksellä ilman stressiä. Tähän ainakin kovasti pyrin :)
Eniten odotan tältä lomalta perheen yhteistä aikaa, ulkoilua,
hyvää ruokaa, läheisten seuraa ja lepäämistä.


 


Kalenteri Nissen joulupussukatkin alkavat käydä
vähiin, joulu on jo aivan ovella. Jännitystä on ilmassa
varmaan monessa perheessä, ainakin meillä. Ihanaa
aikaa tämä kaikki!
 



Lunta sataa taivaan täydeltä jo toista päivää joten kaunis
jouluinen maisema tuli kuin tulikin. Niin ihana juttu!
 Oletteko muut saaneet valkean maan?



 Mukavaa iltaa ja tunnelmallista iltaa!
 

16 kommenttia:

  1. Parhaalta kuulostaa joulun suunnitelmat, Niin sen pitäisikin mennä. Mä olen tänä vuonna jotenkin superajoissa kaikessa ja yllätin itseni eilen jopa leipomasta. Tämä joulun nyt tällaisella kummalla joulufiilistelyllä :) Joululta odottaisin edes vähän lunta, tai jos edes pikkuisen sitä pakkasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta vuotta kotona ollessa tuli hääräiltyä joulua monta viikkoa etukäteen ressiin saakka. Nyt ei oo ehtinyt puuhailla eikä niinkään ressata ;) Fiilispohjalla ja toivon, että suunnitelmat käyvät toteen :) Ihanaa joulua teille Saga <3

      Poista
  2. Täälläkin sama lomasen aloitusfiilis. Tekee mieli vain olla! Ja kun aikansa lorvailee niin tarmo siitä taas kasvaa ja tekee mieli taas puuhailla jotakin. Lumen valo ilahduttaa meitäkin! :)

    VastaaPoista
  3. Samat lomasuunnitelmat täälläkin. Ei aikatauluja, ei sovittuja menoja. Vain rentoa oloa ♥ Ja lunta tupruttaa myös täällä, niiiin ihanaa! ♥ :-D

    VastaaPoista
  4. Ihana joulutunnelma teillä ♥
    Iloista ja rentouttavaa joulun aikaa koko perheelle!

    VastaaPoista
  5. Rentouttavaa lomaa teille, toivottavasti saadaan vielä kivat ulkoiluilmat jouluksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon teille myös kaunista, lumen täyteistä joulusäätä :)

      Poista
  6. Mukavaa lomaa! Täälläkin on valkoinen maa <3

    VastaaPoista
  7. Täällä etelässä vesisade sulatti lumen... Ihana,jouluinen koti teillä. Oletko itse ommellut joulutyynyt? Ovat aika ihkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne <3 Juu olen ommellut itse kaikki tyynyt :) Keskimmäiset on ommeltu Greengaten koriliinoista. Ihanaa joulua ja toivon, että saatte myös lunta!

      Poista
  8. Ripaus punaista kuuluu jouluun!

    VastaaPoista