4. marraskuuta 2016

Kuurankukat


Viime yön pakkanen oli saanut aikaan ensimmäiset, kauniit kuurankukat
kesähuoneen ikkunoihin. Tämä luonnon tekemä taide jaksaa yllättää jokainen
talvi sen kauneudellaan. Onneksi oli vapaapäivä ja aikaa ihastella tuota tunnelmaa.
Sytyttelin kynttilöitä ja nautin. Tämmöisen kauneuden keskellä voin heitää
kaikki ajatukset pois mielestä ja rauhoittua. Tänään se rauhoittuminen tuli todella
tarpeeseen, aamu meni kinastellessa esiteinin kanssa. Huoh, tuo meidän
rauhallinen ja tasainen poika on muuttunut ajoittain suutansa soittavaksi esiteiniksi.
Puolin ja toisin, "menee tunteisiin" pojan sanoin lähes päivittäin. Niin lapset 
opettaa ja kasvattaa, ihan joka päivä. Nyt on uusi vaihe edessä, halusi tai ei.
Lisää pinnaa olisin valmis ostamaan metrikaupalla ;) Sillä tiedän tämän olevan
vasta hyvinkin alkusoittoa. Vinkatkaapa jos tuohon pinna-asiaan on hyviä vinkkejä.








Kuvien myötä toivottelen teille
 Rauhallista Pyhäinpäivän viikonloppua!

Meillä ei tiedetä viikonlopusta rauhasta mitään, mennään tie sonnalla ettei meinaa
kyydissä pysyä. Säbää, säbää. Ihanaa silti, että ollaan koko perhe kannustamassa
kummankin poitsun pelejä. Ja lapset nauttii.

 



6 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia!Ei ole antaa sen kummempia vinkkejä, teinit kokeilee rajojaan ja kasvaminen tekee kipeää.Kärsivällisyyttä vaan ja laskea joutuu välillä miljoonaan ettei mene itse sinne samalle lapsen/teinin tasolle. Huoh.Täällä kaksi esiteiniä kanssa, oneks täältä saa vertaistukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Eilinen aamu oli todella kaunis! Voi kylläpä kuullostaa tutulta, vertaistuki onkin tärkeää! Tsemppiä meille <3

      Poista
  2. Oih miten kauniita kuurankukkia <3 Tsemppiä peleihin ja mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Aivan järkytävän kauniita kuvia! Näistä tulisi aivan ihania joulukortteja! Itselläni tuo toiseksi vanhin lapsi on 12v ja poika ja sitä suunsoittoa havaittavissa täälläkin. Ei malta edes kuunnella loppuun mitä sanon kun karjaisee takaisin jo että "Joojoo,kyllä mä tiedän/osaan..." Huoh..Ja näitä on siis yhteensä 7 :D Ihania aikoja odotellessa...

    VastaaPoista
  4. Kauniita ja herkkiä kuvia! Kyllä luonnon taide on sitä kauneinta taidetta ❤

    VastaaPoista
  5. Vau! Onpas luonto tehnyt ihanat taideteokset ♥

    VastaaPoista