6. marraskuuta 2016

Vanhan kaapin kranssi


 Pyhäinpäivän aamun kirpsakka, aurinkoinen sää hokutteli lenkille jo aamuvarhain.
Eipä juuri muita vielä näkynytkään liikenteessä tuolloin, sai nauttia tuosta
aamusta ihan omassa yksinäisyydessä. Lenkki toi hurjasti puhtia päivään! Ennen
pelitouhuja vedin vielä villasukat jalkaan ja nautin toiset aamukahvit. Innostuin
myös koittamaan kranssin tekoa Tuijasta, ensimmäistä kertaa. Pieni ja soma
kranssi ilahduttaa nyt kaapin ovessa. Vähän erilainen ja toispuoleinen, mutta
rakkaudella (ja pienessä kiireessä) tehty :) Kranssin pohjaksi laitoin pari kierrosta
samaa rautalankaa millä kranssin sidoin. Jämäkämpi rautalanka on toki parempi
aina pohjana. Kranssi tuo jo vähän jouluista ilmettä köökiin.










Nyt mahaat täytetty, joten lähtö takaisin säbähallille. Tässä välissä toki on toisen
hakeminen fudistreeneistä ja vienti fudiksen päättäjäisiin. Taxiuran tässä saisi 
luotua ;) Vaikka arki on hektistä, eipä tätä mihinkään vaihtaisi. Uskon, että 
tätäkin vaihetta kaipaa jossain vaiheessa.

Reipasta päivää!



4 kommenttia:

  1. Minäkin tein reipaan lenkin aamulla koiran kanssa, oli kyllä mieltä rauhoittavaa kulkea omassa yksinäisyydessä ja pienessä lumisateessa ♥

    VastaaPoista
  2. Kivan kranssinhan sä olit tehnyt ja ihan pyöreältäkin tuo näytti.
    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sulle.

    VastaaPoista
  3. Heh, suurinpiirtein 😀 mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista