27. lokakuuta 2018

Huomenta


Pakkasterkut ja huomenet viikonloppuunne. Ensimmäiset kuurankukat näyttää
tulleen viime yön aikana kesähuoneen ikkunoihin. Aamu valkenee hiljalleen ja
näyttää uni maistuvan perheen miehille pitkään. Ihana antaa toisten nukkua väsyä
pois. Etenkin perheen vanhimmassa miehessä on väsymystä ollut havaittavissa,
ihana mahdollistaa tällä aamu-uniselle kaverille pitkät unet aina silloinkuin ei
tarvitse pelireissulle lähteä ihan kukonlaulun aikaan. Viikonloppuaamuina on
kiva laittaa aamupalalle pienesti extraa, jota ei arkena ole. Croisantit ja kahviin
vaahdotettu maito on mukavaa pientä extraa. Eiköhän hänen ole kiva istua 
aamiaispöytään. Minä puolestani aloittelen tekeen eväitä, sillä tosiaan pelireissu
kutsuu tänäänkin ja lähdetään koko perhe kannustamaan poikia Nurmoon.
 













 Leppoisia hetkiä viikonloppuunne!


2 kommenttia: