5. lokakuuta 2018

Tänä iltana


Niin syyskuu vaihtui lokakuuhun ja pimeys lisääntyy aamuun sekä iltaan. Näin se
vain menee. Tässä vaiheessa pimeys ei vielä ahdista, mutta kyllä se tympäisy yleensä
jossain vaiheessa alkaa - onhan meillä suomessa niin kovin pitkään tuo pimeä kausi.
Tässä vaiheessa syksyä nautin hämärtyvistä illoista, kynttilöiden ja takan tuomasta
valosta. Kodikkuutta ja mielen rauhaa tuovat myös. Kunhan lumi tulisi ajoissa maahan
ja saataisiin syksyn (toivottavasti aurinkoisen) jälkeen kunnollinen talvi, kuten oli
viime talvena. Paljon lunta ja pakkasta. Silloin tästäkin vuodenajasta voi nauttia.

 Lokakuun vaihtuessa sain myös vuoden lisää elämänkokemusta. Sainkin synttäri-
päivänä yllätyksen töiden jälkeen, kun synttärilahja odotti kotona kera täytekakun.
Eikä minkä tahansa täytekakun vaan isoimman murun ihan itse tekemä. Ja kyllä
oli onnistunut kokonaisuus, leipomiskertoja ei ole montaa meidän yhteisen 19 vuoden
taipaleella nimittäin kertynyt ;) Mutta insinööri kuin on niin reseptiä on taidettu
seurata huolelle. Siksipä niin hyvä lopputulos. Yllärit on <3 Ja tämä lahja myös.






Tänään on ollut mukavia kohtaamisia pitkin päivää. Kävimme veljen vaimon sekä
serkusten kesken kahvilla töiden jälkeen. Sattumalta kaupungilla nähtiin myös 
muitakin tuttuja ja miten mukava oli kuulla heidän seuraavan blogista meidän
kuulumisia, sillä muuten nähdään aika harvoin. Tänään juuri ihmeteltiin jäleen, kuinka
harvoin tuleekaan nykyisin kyläiltyä tai kutsuttua vieraita kahville. Se on harmi.








Olipas kuvien laati näköjään vähän mitä sattuu, mutta mennään nyt näillä. Postauksiin
käytetty aika vaihtelee muuten aikalailla. Joskus kuviin ja tekstiin menee useampi tunti ja
joskus nämä postaukset syntyvät just siitä hetkestä, fiiliksestä ja melko nopeasti. Muutama
räpsy ja se on siinnä. Toivon välittäväni kuvien välityksellä leppoistan perjantai-illan 
fiiliksen. Kodin lämmön, ihanan hiljaisuuden ja mukavan olon. Sitä toivon myös sulle.
Täällä vietän iltaa itsekseni muun väen ollessa omissa menoissan. Vain minä ja uusi kirja. 

 Viikonloppuja!

2 kommenttia: