21. kesäkuuta 2020

Juhannusseppeleet


Iltaa! Toivottavasti teillä on ollut mukava juhannus ja olette ehtineet 
nauttia keskikesän juhlasta. Kameraan on kertynyt joitakin kuvia meidän
juhannuksen vietosta, mutta palailen tunnelmapaloihin toinen kerta. Tai
yritän ainakin. Kameraan kertyy aika paljonkin kuvia, mutta nykyään
ne aika usein jäävät sille tasolle enkä saa aikaiseksi postailla kaikkea
mitä olen ajatellut. Mutta fiilispohjalla mennään täällä edelleenkin ja
postauksia tulee sen mukaisesti :) Saatiin eilen juhannusjuhlien jälkeen
meille kesätyttö meidän iloksi. Hän kysyi jo eilen voisiko täti tehdä
kukkaseppeleen ja otettaisiin kesäisiä valokuvia. Ja tätihän oli niin
mielissään tästä pyynnöstä, joten tänä iltana pyöräytin kummallekin
tytölle omat juhannusseppeleet. Ollaan vietetty tyttöjeniltaa, kun 
miesväki lähti kalareissulle keskenään. Meillä on ollut ihan super
hauska ilta ja nauru on raikunut! Kuvausten päätteeksi kilisteltiin
vielä muumilimulla kesähuoneessa. Ihania tyttösiä ja niin ihana
kun näitä pieniä serkkuja on paljon ja seuraa toisilleen <3














Nopeat juhanusseppeleet syntyi mustikanvarvuista ja kukkasista.
Juhannusseppeleet on nyt ripustettu kesähuoneeseen. Neidit ovat
ovat vielä hereellä kasvonaamiot kasvoilla odottelevat saunaan
spääsyä jahka naamiot ovat tarpeeksi olleet kasvoilla. Nämä tyttöjen
jutut on niin ihania! Toivottavasti näistäkin hetkistä jää pienille
mukavia muistoja, joihin palata myöhemmässä vaiheessa.

Kauniita unia!

2 kommenttia: