25. lokakuuta 2020

Talviaika ja parhaat pannarit

 Moi talviaika! Nykyisin oon iloinen talviaikaan siirtymisestä ja kellojen
siirron johdosta tulevaa yhtä extratuntia tälle sunnuntaille. Kun lapset oli
 pieniä niin inhosin näitä kellojen siirtoja, sillä meidän aamuvirkut heräsivät
entistäkin aiemmin. Etenkin pojat olivat pieninä tosi aamuvirkkuja ja muistelen
niitä aamuja, kun toinen saattoi olla jo ekoilla päikkäreillä klo 8 aamulla ja
olin liki tehnyt jo viikkosiivotkin tuolloin :D Hyvin usein kuin nakutettu
heräiltiin tuolloin 5.20 ja vaikka aamuvirkku olenkin niin nuo heräämiset
oli silti vähän liian aikaisin. Kuuteen tai vähän ylikin köllittiin pehkuissa
ennenkun noustiin ylös. Mutta nuo ajat oli ihania aikaisista aamuista
huolimatta. Kun oltiin syöty aamupalat ja pienempi pojista lähti ekuille
aamu-unilleen niin minä ja esikoinen mentiin sohvalle köllötteleen ja
 kattomaan lastenohjelmia. Toinen nautti siitä kaikesta huomiosta ja
kaksinolosta. Nykyisin en tahdo häntä saada enään millonkaan mihinkään
kaksin. Niin ne ajat muuttuvat vuosien vieriessä. Ja nykyisin meillä ei
todellakaan heräillä liian aikaisin vaan kolmikko posottelee tyytyväisenä
niin pitkään kuin mahdollista. Että hei teille aamuvirkkujen vanhemmille
tsempit tämän herken heräilyihin, mutta kyllä se uni vielä aamuisin
teidänkin lapsille maistuu <3 
 
 
 
 
olohuone, olohuoneen sisustus, vaalea koti, rustiikkinen koti, rustic home, livingroom interior, lantligt hem
 
 
Viikonloppu on tarjoillut sitä parastaan. Yhteistä tekemistä (tai siis nelistään)
omaa aikaa ja touhuja, ulkoilua, ei minuuttiaikatauluja. Ja siis mitkä kelit!
Ihana pikku pakkanen ja auringonpaiste. Käytiin eilen mökillä tsekkaamassa
onhan kaikki okei, tuikattiin takkaan tulet ja juotiin mökkikahvit. Siinnä
samalla suunniteltiin pikkuruisen mökkeröisen to do suunnitelmia ensi
keväälle/kesälle. Aivan sormet jo syyhyttäis päästä hommiin. Laitoin vähän
tunnelmapaloja mökiltä Instagramin kohokohtiin jos tahdot kurkata.
 
 
 
 
 
Mun hyvä ystävä on ihan mestari tekeen pannukakkuja. Siis niin hyviä
 pannereita ei muut teekkään. Viikko sitten sunnuntaina kyselin hältä
ohjetta, jolla minäkin onnistuisin. Ja aika hyvin onnistuinkin mutta en
mä saa niitä niin hyvin nousemaan mitä ystäväni. Hän on muokannut
muokannut netistä löydettyä ohjetta hieman ja kirjoitanpa sen tännekin
ylös. On noi pannarit niin hyviä, että päätin uusia viime sunnuntaisen ja
paistoin niitä tällekin aamulle. Pannarit, maustamaton jogurtti, mustikat
sekä bansku. Mikä ihana makuyhdistelmä! Pikku sipaisu Nutellaa vielä
kaveriksi niin ei parempaa yhdistelmää olekkaan. 

Pulleat pannarit
 
4dl vehnäjauhoja
1rkl vaniljasokeria
1 rkl hienoasokeria
ripaus kardemummaa
1tl soodaa
3/4 suolaa
n. 200g kreikkalaista jogua
tai kermaviiliä
2 kananmunaa
vajaa 2dl maitoa 

- Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää jogurtti, munat ja maito
- Sekoita tasaiseksi ja anna turvota n. 20 min.
- Paista paistinpannulla miedolla lämmöllä pieniä pulleita pannareita.
 Käännä pannukakku heti kun mahdollista.
- Nauti tuoreeltaan marjojen, jogurtin, kermavaahdon, nutellan tms. kanssa
 
olohuone, olohuoneen sisustus, vaalea koti, rustiikkinen koti, rustic home, livingroom interior, lantligt hem, pannari
 
 
olohuone, olohuoneen sisustus, vaalea koti, rustiikkinen koti, rustic home, livingroom interior, lantligt hem
 
Kannoin jokunen viikko sitten terdelle hankkimani sohvan olkkariin, jotta
löhötilaa olisi enemmän. Silmä ei oo meinannut jotenkin tottua ollenkaan,
mutta siinne se nyt saa nököttää. Ihan hyvä siinnä on huilia- ihan uni
tuli siinnä itselleni illalla kun yhdessä yritettiin telkkua katsoa :) Mitä
sanot tuosta sohvasta- passaako yhtään tuohon vai pitäisikö viedä pois?
Olkkari kaipaisi niin paljon jotain muutosta. Haaveilen muuten, että
laitettaisiin makkarin pariovet umpinaiseksi. Sekin toisi uutta ilmettä.
Vanhantyyliset pariovet ja niihin ihanat vihreät kranssit riippumaan
joulun ajaksi.

olohuone, olohuoneen sisustus, vaalea koti, rustiikkinen koti, rustic home, livingroom interior, lantligt hem

olohuone, olohuoneen sisustus, vaalea koti, rustiikkinen koti, rustic home, livingroom interior, lantligt hem
olohuone, olohuoneen sisustus, vaalea koti, rustiikkinen koti, rustic home, livingroom interior, lantligt hem


Meiltä on kaikki omissa menoissaa ja mä oon täällä hipsutellut lenkin
jälkeen villasukissa ja löhövaatteissa. Aurinko painui pilveen ja nyt on jo
aika hämärää. Oon täällä itsekseni ollessa korkannut joulumusa kautta.
Ihan vaan hiljokselleen jouluista pianosoittoja, ihanan rauhallisia sointuja.
Kynttilät palaa ja nyt taidan surffailla vähän nettikauppoja josko jo
jotain löytyisi pukinkonttiin? Ai että vuoden parasta aikaa kohti mennään.

Just sulle toivotan oikein rentouttavaa iltaa!
 

2 kommenttia:

  1. Oletko ajatellut sellaista vaihtoehtoa, että ompelisit (näkösuoja)verhot parioviin? Vois toimia ja kankaistahan on mitä valita valkoisesta läpikuultavasta riemunkirjavaan tai vaikka joulun punaiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis. Juu meillä onkin ovissa valkoiset ohuet verhot 😊 Sillä kaipaisin vaihtelua 😅

      Poista