Syksy on niin tunnelmallista aikaa. Kynttilöitä tulee poltettua paljon niin ulkona kuin myös sisällä. Päivisinkin usein meillä ynttilät palaa varsinkin jos ulkona on pimeää. Kynttilät tuo niin ihanan tunnelman. Ja se juuri sammuneen kynttilän tuoksu..ai että! Siitä tuoksusta tulee niin joulu mieleen. Takan polttelu ja villasukat kuuluvat ehdottomasti myös syysiltoihin. Viikonloppuna ollaan saatu nauttia kauniista syyspäivistä, aurinko paistellut kauniisti. Toki kylmä tuuli tahtoo aina vinkata.
Mummu nappasi pojat päivähoitoon täällä käydessä. Meillä on juuri nyt todella hiljaista :) Ompelukonetta ajattelin laulattaa mutta vielä siihen vaiheeseen en ole ehtinyt. Kodinterrassa kävin vähän lyhty ym. ostoksilla. Terasseille laittelin vielä vähän callunoita, sypressiä, lyhtyä ym. Metsästä tarvisi vielä hakea havuja ja jäkälää. Tässäpä joitan kuvia ulkoa.. Minusta tuossa sypressissä oli mielettömän kaunis väri!
Tehtiin viikolla ystävän kanssa kirpparikierros. Jotain pientä löysinkin kuten tämän ihanan linnunhäkin ja kynttilän jalan. Hyllyllä näkyy myös osa lemppari sisustuskirjoistani. En kovinkaan paljoa lue kirjoja mutta näitä toinen toisiaan ihanampia kirjoja tulee paljon ihasteltua.
Meillä on kuulkaas rautalanka vääntyillyt aikalailla :D Jossakin vaiheessa tulee niistä postausta :)
Mukavaa ja tunnelmallista syysiltaa teille! Ja on ollut mielettömän ihana huomata kuinka paljon väkeä täällä onkaan käynyt, jättänyt kivoja viestejä ja osaallistunut arvontaan. Kiitos teille jokaiselle :)
Kauniita kuvia :) Mielenkiinnolla odotan kuvia mitä rautalangan vääntely on saanut aikaan...;)
VastaaPoistaKauniita kuvia. <3
VastaaPoistaMeillä myös poltellaan paljon kynttilöitä. Ja myös päivisin vaikka olisi valoisaa, nuo yankee candlesin tuoksukynttilät kun tuoksuu niiiiin ihanalta.
Minakin vaantelin tanaan rautalankaa.Ihan kokeiluja vain ja on ne sen nakoisiakin...
VastaaPoistaMina en polta kynttiloita.Ne olisi ihania,mutta en muista koskaan systyttaa.Voi olla,etta tama lammin ilmakin vaikuttaa,ettei enaa halua kynttilan tuomaa lisalampoa!!!
Kyllä passaa katsella kauniita kuvia joululaulujen soidessa taustalla. Ihania syyskuvia!
VastaaPoistaKaunista, ulkosalla ja sisällä. :)
VastaaPoistaKauniita kuvia, oi että! <3 Kynttilän valossa täälläkin fiilistellään!Kotikin näyttää tunnelmavalossa aivan erilaiselta! <3
VastaaPoistaRautalanka juttuja odotellessa!:)
Mukavaa tulevaa viikkoa!
Kauniita kuvia! Teillä on niin kaunista ja tunnelamllista sekä sisällä, että ulkona! :)
VastaaPoistaTiedätkö, mua oikeen harmittaa, että en oo vielä alottanut joulujuttujen ompelemista... Aika alkaa pian käydä vähiin, pitää olla hurjan tehokas! Mitä lähemmäs joulua mennään, sitä enemmän tulee mieleen ihania joulusia juttuja, mitä pitäsi tehdä... :)
Jään odottelemaan mitä ihanuuksia rautalangasta on taivuteltu! :)
-Heini-
Ihania kuvia!kaunista ja tunnelmallista!:)
VastaaPoistaMäkään en kauheesti kirjoja lue mut sisustuskirjoja sitten senkin edestä..!
Kiva että pakettikin tuli vihdoin perille!:D
Mukavaa viikkoa! <3
Ihanaa tunnelmaa! Minäkin odotan kovasti rautalankatöitä nähtäväksi. Ihana tuo lintuhäkki!
VastaaPoistaVoi, kuinka kutsuva sisääntulo terassilla! :)
VastaaPoistaIhana tuo vanha pikkutuoli <3
Kivoja kirppislöytöjäkin teit! Meillekkin on kertynyt noita sisustuskirjoja mukava kasa...muita kirjoja en minäkään lue ;)
Kivaa viikkoa teille! :)
Kauniita kuvia:-)
VastaaPoistaMinäkin olen intohimoinen kynttilän polttaja;-)
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa<3
Kaunista!! Täälläkin kynttilöitä poltellaan, niin illalla kuin päivälläkin!
VastaaPoistaOi, minä odottelen niitä rautalankajuttuja innolla!!!
Kauniita ja tunnelmallisia kuvia. Meilläkin kynttilät varastot hupenee nopeaa tahtia :)
VastaaPoistaRautalankajuttuja odotellessa :)
Mukavaa viikkoa!
Oi, ihana tuo suuri sinkkinen lyhty! Tahtoo samanlaisen :D
VastaaPoistaRautalankaa täälläkin väännetään, ja kranssia oveen suunnittelin tänään kyhääväni, ehkä kanervasta? Ompelukonetta laulatan myös pian ja niitä sukkapuikkoja- tietysti!
:D
Tosi kaunis sypressi! Ja kaunis on myös tuo iso lyhty terassilla!
VastaaPoistaMinäkin tykkään rautalangan vääntelystä, vaikka en sitä ole paljon harrastanutkaan. Saa kivoja koristeita!
Miten onnistutkin tekemään aina noin kivoja kirpparilöytöjä! :)
Voi ihanaa kun olette täällä käyneet :) Kiitos jokaiselle viestin jättämisestä, ootte ihania!
VastaaPoistaTerassi näyttää niin kauniilta. Sypressi on tosiaan kaunis niinkuin ovat callunatkin:)
VastaaPoistaOlet somistanut hyllyn niin kauniisti. Teit tosi hyvät löydöt!
Toivotan sinulle mukavaa keskellä viikkoa päivää;)
Täällä kans kynttilöitä poltellaan, ihanaa kun tulee joulu! Eikä se niin kaukana enää oo :)
VastaaPoistaIhanaa syystunnelmaa! <3
VastaaPoistaKauniin rauhallisia asetelmia. :)
Iloa loppuviikkoon!
Siis mitä ihmettä! Mä oon jotenkin kuvitellut että ootte kokonaan lopettaneet bloggailun! Toisaalta kun tänne nyt vihdoin (Vintin blogin kautta) löysin niin tutulta näytti, että oonkohan mä jo kuitenkin täällä käynyt...?
VastaaPoistaNo mutta, nyt on lukijaksi kirjauduttu ja arvontaankin jo ehdin osallistua, joten asia korjattu! :)
Tosi kivat löydöt oot kirpparilta tehnyt ja terassillakin näyttää kauniilta! Ja kynttilät....ah!
Kiitos kaikille <3
VastaaPoistaLaura, En oo lopettanut :D Aluksi suljettuna pidin kyllä.. Mukava kun tänne löysit, usein olenkin sua miettinyt ja käynyt vintin kautta lukemassa kuulumisia :)