1. kesäkuuta 2018

Kielon tuoksua keittiössä


 Huomenet! Ja tervetuloa Kesäkuu. Toukokuu tarjoili parastaan ja kesäkuu voisi ottaa
mallia, että aurinkoiset säät jatkuisivat. Meinaa vähän väsyttää sillä iltaisin ei tahdo maltaa
käydä nukkumaan. Löysin itseni vielä 22.30 pihakierrokselta, kun piti tutkailla kaikki
tapahtumat eilisen päivän ajalta. Eilen jopa maltoin vähän siivoilla sisällä ja jatkaa
ikkunanpesuja (jotka jäivät hyvin lyhyeen viimeksi). Täytyy koittaa saada pestyä huone
kerrallaan ja samalla vähän paremmin pyykiä pölyt ja raivata tavaroita. Neidin huoneen
siivoilin eilen ja tein nopsakat viikkosiivot samalla. Voi tuota pölyn määrää! Siivouksen
päätteeksi toin jo toiseen kertaan sisälle kieloja. Rakastan niiden tuoksua yli kaiken.
Olen saanut istukaisia kaverini pihalta ja kielo leviää kyllä mukavasti. Kaverillani on
vanha, upea talo jonka pihapiirissä kasvaa kaikkea kaunista. Tilasin hänen tyttäreltään
ison kimpun syreeniä, kunnes alkavat kukkimaan kunnolla. Hänen tyttö on meidän
Ellenin hyvä ystävä ja tyttöset on tehneet viime viikolla kukkakauppiaan hommia.
Innostuivat keräämään kukkakimppuja ja kävivät ovelta ovelle niitä kauppaamassa.
Suloinen näky kerrassaan! Ja kyllähän vähän jätskirahaakin saivat.









Mutta nyt täytyy lähteä töihin. Tänään onkin lyhyempi työpäivä ja viikonlopun viettoon
pääsee ajoissa. Neiti meni eilen mummulle yökylään, koska eskari joppui jo eilen. Töiden
jälkeen kurvataa myös poikien kanssa mummulaan päiväkaffille.

Oikein ihanaa viikonloppua!

 
 


4 kommenttia:

  1. Meillä kasvaa noita kieloja myös tontin rajalla ja oon ihan rakastunut niiden tuoksuun<3 Ja tosiaan, ne leviävät tosi kivasti!
    voi mikä suloinen ajatus myydä kukkia, ihana kun saivat vähän jätskirahaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet tytöt oli kyllä niin suloinen näky <3 Kielojen viimeisistä hetkistä nautitaan täällä. Pian noiden ihanuuksien kukinta on enään muisto vain.

      Poista
  2. Kieloissa on kyllä ihana tuoksu, mutta sisätiloissa tuoksu tuntuu minun nenääni liian voimakkaalle..

    VastaaPoista