2. joulukuuta 2018

Joulukuu


Huomenet ja hyvää ensimmäistä adventtia. Tänä aamuna olen nauttinut aikaisesta
aamusta, talon hiljaisuudesta ja keittiössä leijailevasta tuoreen kahvin tuoksusta.
Klassinen joulumusiikki on soinut hiljaa taustalla jo lähes siitä kun heräsin.
Hiljalleen pehkuista ovat kömpineet myös lapset, jotka katselevat lastenohjelmia
lämpimmissä peitoissa. Nämä joululuun aamut ovat pienille hyvin erityisiä ja
ilmassa leijuu jännitystä, iloa sekä odotusta. Unisillä silmillä availlaan joulukalenterin
luukut ja lasketaan kuinka monta yötä jouluun vielä on. Itse aikuisena toivoisin
ajan nyt kulkevan erityisen hitaasti, jotta ehtii nauttia kaikista näistä hetkistä
joita kuuluu joulun tuloon. Tunnelmointi ja fiilistely etusijalla, kuten tänä aamuna.
 










Eilen meillä oli varsin iloista porukkaa talon täydeltä. Tädin muruset tulivat
meille ja viettiin vähän pikkujouluja. Eilen jos milloin oli jännitystä ilmassa, sillä
nämä pienet näkivät tuon tuosta tonttujen vilahtelevan ulkona ja koputuksen
kuuluvan ikkunan takaa. Kesken piparien leivonnan sännättiin ikkunaan katsomaan
vilahtiko siellä todellakin tonttu. Niin ihanan aitoa näiden pienten odotus. Oli
mukava saada pikkuväki ja myöhemmin myös isompikin väki (sisarukseni) meille.
Meidän neiti pääsi puolestaan toisen serkun sekä kummitädin kanssa ratsastamaan.
Ja nyt tänne iski niin kova heppakuume! Saapa nähdä onko poni joulutoivelistalla ;)

Jännittävää, vatsassa ihanasti kutkuttelevaa joulun odotusta kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihana aamuhetki sulla😍 Itsekin olen aamuvirkku. Rakastan viikonloppuaamujen ekoja tunteja kun muut vielä nukkuvat, minä nautin aamun rauhasta ihan itsekseni. Ihania pikku vieraita olet saanut kylään. Lasten jouluiloa ei mikään voita. Hyvää ensimmäistä adventtia❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei lisää aamuvirkkuja, miten mukava <3 Just ihan samasta minä nautin! Vaikka viikonloppuna voisi nukkua, mutta jos virkkuna herää niin mieluusti nousee nauttimaan aamun tuomasta rauhasta <3 Sinulle myös oikein ihanaa adventtia!

      Poista
  2. Ihanaa jouluista tunnelmaa♥ Olipa kiva piipahtaa täällä:)

    VastaaPoista