9. joulukuuta 2018

Kuusen mallinen havukranssi


Kuten tiedätte niin rakastan kaikenlaisten kranssien ja havutöiden tekoa.
Vihreät kranssit ovat kauniin yksinkertaisia ja tuovat kovasti joulun tuntua.
Kokeilin tänä vuonan tehdä perinteisten havukranssien lisäksi aivan erinlaisen
havukoristeen. Tuo hauska kuusen mallinen havukranssi oli mukavaa vaihtela
tehdä jokin työläämpi kuin peruskranssit. Useampi tunti meni tämän tekemiseen.
Mutta kyllä kannatti! Nyt puuvajan ovea koristaa omanlaisensa joulukuusi.
Kesäkeitaan "ikkunaluukkuihin" taiteilin havuista viuhkat ja laitoin koristeeksi pari
vuotta sitten kuivatut appelsiinit, jotka olin ottanut talteen joulukoristelaatikkoon.
Erinlaiset ja ihan hauskat yksilöt tämäkin ja näiden tekoon tarvitaan vain muutama
havunoksa, rautalankaa sekä tosiaan koristeeksi esimerkiksi kuivatut appelsiinit.
 





 Nappasin havukuusen teko vaiheesta kuvan, josta näette kuinka kuusi lähdettiin
rakentamaan. Pohjakehikon tein pajuista, josta leikkasin kaksi pidempää ja yhden
lyhyemmän pätkän, joista tehdään kolmio. Kolmion keskelle reilusti pitkä paju,
joka näkyy havujen alta runkona. Kolmioon kiinnitetään näiden lisäksi 5 eri
pituista pajua poikkipuuksi, joihin havuniput kiinnitetään ohuella rautalangalla.
Itse kiinnitin poikkipuihin 2-3 havun nippuja vieretysten alhaalta aloittaen.
Kuva havainnollistaa ohjeistuksen ehkä paremmin. 











Kuvat on otettu Itsenäisyyspäivänä, jolloin olikin aika kaunista pienen lumikerroksen
pakkasen ansiosta. Nyt mittari näyttää +3 ja vettä tihkuttaa. Niin harmuttaa, kun
lumi sulaa ja on todella märkää. Ei tarvinut lasten kauaa pyörähtää ulkona, kun vaattet
olivat aivan litimärät. Mutta tätähän se usein on. Pakkaskelejä toivoessa.

Rentoa toista adventtia!


15 kommenttia:

  1. Hienot havutyöt! Oikein kivasti havainnollisti tuo vaihekuva tekniikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei mutta hyvä jos ohjeessa kera kuvan sai jotain selkoa😊

      Poista
  2. Upeat havutyöt, todella kauniit! Samat kelit meilläkin, vettä satanut koko päivän ja vähät lumet ovat kaikki sulaneet pois :( Mukavaa viikkoa! Tepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toivotaan niin o paljon lumisadetta ja pakkasta 🌨 kiitos paljon❤

      Poista
  3. Kivan näkönen kuusi. Tuota pitäis testata. Ihania kuvia. Mukavaa joulun odotusta teidän perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen näpertelemään 😊 hei kiitos paljon ja teille myös ❤

      Poista
  4. Ihana idea tuo kuusikranssi 😍

    VastaaPoista