29. joulukuuta 2018

Joulu kultainen


Vuosi vuodelta viihdyin jouluisissa tunnelmissa pidempään. Viime vuonna meillä
taidettiin ensimmäistä kertaa vielä joulukuusi ulos vasta loppiaisena. Aiemmin olen
kiirehtinyt joulun siivouksessa ja kuusi on saanut kyytiä viimeistään 1. Tammikuuta.
Kuusi ihastuttaa edelleen kovasti eikä hapineitakaan vielä juuri tiputtele, joten
saa vielä hyvinkin kaunistaa olohuonetta. Kuten jo aiemmin kerroin niin tänä
jouluna kamera on ollut hyvin vähän esillä. Aatonaattona nappasin jonkusen kuvan, 
joten tässäpä vielä muutamat joulunajan tunnelmat kuvina blogiin muistoihin
 kätkettäväksi. Vieläkö te viihdytte joulun tunnelmissa?























 Lunta näyttää satelevan ja taidanpa vetäistä toppavaatteet pyjaman päälle ja
hipsaista lenkille. Juu, luit ihan oikein ;) Viime päivinä pyjama on ollut tiiviisti
päällä mulla ja neidillä. Ulkoilutkin on tehyt samalla systeemillä mitä ajattelin
nytkin tehdä. Sitten on mukava lenkin jälkeen istahtaa sohvalle katselelaan jotain
hyvää ohjelmaa. Joululomalla olen katellut ennätyksellisen paljon telkkua.
Löysin eilen Areenasta Pikku Naisia elokuvan. Tuo elokuva oli mun lemppari
nuoruudessa ja olihan se yhtä liikuttava (ellei liikuttavampikin) mitä silloin
aikoinaan. Silmät oli kyllä niin turvoksissa itkemisestä, itkupilli olen edelleen.

Mukavavia vuoden viimeisiä päiviä!



11 kommenttia:

  1. Niin upea jouluinen tunnelma, vaikea siitä on luopua! Mukavaa viikonloppua! Tepa

    VastaaPoista
  2. Kaunista ♥ Hyvää viikonloppua ja Uutta Vuitta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Maikku ja onnellista Uutta Vuotta myös sinulle <3

      Poista
  3. Dear Jonna,
    Seeing magical photos, I understand the prolongation of the decoration in time, for the warmth and the evening evenings offered. Especially when they are children.
    Neither can I quit easily, I remain with a slightly empty soul.
    I'm hugging you, Mia

    VastaaPoista
  4. Ihania jouluisia tunnelmia ja kuvia! Erityisen kaunis on viimeinen kuva, jossa pieni, suloinen tyttäresi ihailee enkelikelloa❤️

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia jouluisesta tunnelmasta!

    Mukavaa Tulevaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Hanne <3 Ja oikein onnellista Uutta Vuotta myös sinulle!

      Poista
  6. Jouluinen tunnelma saa vielä jatkua, koska osa sen viehätyksestä jäi sairastelun varjoon. Tonttu-ukot ja punaiset tehosteet napsin jo laatikkoon, mutta kuusi saa edelleen tuoda hohtoa hämärään iltaan.
    Minäkin ihastuin tuohon enkelikellokuvaan. Hurmaava! Tereisin Tuija

    VastaaPoista