23. joulukuuta 2019

Aatonaattona


Voisin jopa väittää, että tänään on ehkäpä vuoden parhain päivä. Aatto
ja joulunpyhät vielä edessä. Joulutunnelma on kotona taattu ja valmistelut
ovat hyvällä mallilla. Tähän päivään kuuluu huomisen jouluaterian valmistelut
niin pitkälle kuin voi tehdä. Pientä näperrystä, kuten nämä yksinkertaiset
eucalyptyskranssit makkarin parioviin. Kun kotona ilmassa leijuu joulukuusen,
näiden kranssien, hyasinttien sekä pipareiden tuoksu niin ei voi erehtyä
mikä vuodenaika on kyseessä. Ihan parasta aikaa jouluihmiselle <3





Aatonaattoiltaan kuuluu kinkunvalvojaiset. Pienimmät toimivat kinkku-
vahteina viime jouluna ja nukkuivat keittiön levitettävällä puusohvalla
vieretysten. Mikäs sen parempi paikka herätä aattoaamuna. Tänä aamuna
oli ihana herätä kuusen tuoksuun ja aattoaamuna kinkun tuoksu on niin
kovin hurmaava. Ja ne ensimmäiset maistiaiset aamupalalla riisipuuroa
odotellessa. Saapa nähdä kuka löytää mantelin tänä vuonna?




Voi olla, että tulen vielä toivottelemaan hyvät joulut vielä myöhemmin.
Mutta toivottelen sitä jo nyt, jos sattuu etten malta enään koneelle istua 
joulufiilisten keskeltä. Isäntä hankki mulle blacfridayna uuden kameran
ja sitä on ajoittain tullut testailtua, eiköhän testailut jatku myös jouluna
kun on enemmän aikaa harjoitella.  Ihan huippua on, kun kamerasta saa
siirrettyä kuvat puhelimelle bluetoothin kautta!

Rakkauden täyteistä joulunaikaa ihan jokaiselle <3 
 

4 kommenttia: