19. joulukuuta 2019

Glögijuhlat


Kuurankukat kesähuoneen ikkunoissa ja valkoinen lumikerros on aina
yhtä ihana näky. Saatiin ainakin hetkellisesti pakkaspäiviä ja jaksan joka kerta
ihmetellä sitä kauneutta mitä pakkanen saa aikaan. Joka vuotiset glögijuhlat
on jälleen pidetty kesähuoneessa. Aiempina vuosina olen saanut innokkaita
lapsia mun seuraksi, mutta tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa poikkeustila.
Nautin kuumana hyöryävän glögin ihan omassa seurassani joulumusiikin
soidessa taustalla. Hetken rauhoittuminen omien ajatusten kanssa ja fiilistely.
Täällä on siis jatkettu enemmän nautiskelulinjalla. Odotan kyllä jo tulevan
viikonlopun kunnollista siivousta. Joulu on mukava aloittaa puhtaassa kodissa.
 





Meidän pikkuneiti tuumasi aamulla, ettei joulu tunnu tänä vuonna samalta
kuin aiemmin. Oli miettinyt, että ehkä siksi kun on jo vähän isompi eikä tonttu
ole tänä vuonna niin ahkerassti käynyt ja jättänyt viestikirjeitä. Ja tuumasi
vielä, että ja äiti eihän meillä ole tehty edes joulusiivoja :) Mutta niin se aika
muuttuu ja lapset kasvaa. Jotenkin kun pieni haluaisi vielä uskoa, mutta 
kuitenkin usko joulupukkiin alkaa väistyä. Pienen lapsen suuret mietteet.
 





 
Me päästiin tänään ihastelemaan pientä ja hyvin valloittavaa reilun viikon
ikäistä pientä vauvaa. On nuo pienet vain suloisia ja niin kovin arvokkaita
lahjoja! Mites teidän joulunalusviikko on sujunut? Mä olen tänään pessyt
sohvanpäällisiä ja koristetyynyt ym. pääsi illan ajaksi ulos pakkaseen
tuulettumaan.  





Täällä aletaan olla jo kovin joululomatunnelmissa ja illat
tuppaa venymään. Lapsilla vielä pari herätystä ennen lomaa. Itselläni
enään huominen päivä töitä ja sitten lomalle lompsis. Kauppalistaa voisi
pikkuhiljaa jo kirjoitella ja miettiä jouluruokia, joita pöytään katetaan.
Joka vuosi mennään aika perinteisellä kaavalla, mutta jotain uusia
salaatteja voisi kokeilla tehdä. 

Kauniita unia! 
 

2 kommenttia:

  1. Täällä painitaan saman asian kanssa, onko niitä tonttuja vai ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinnäpä iso asia mietittävänä pienelle ihmiselle <3

      Poista