27. joulukuuta 2019

Joulutunnelmaa kuvina


Moikkis! Alottelin jo eilen illalla postauksen tekoa, mutta nyt sain sen 
vasta valmiiksi. Joulunpyhät menivät jälleen yhteä nopeasti kuin aina, mutta
me jatketaan edelleen jouluisissa tunnelmissa fiilistelyä ja oloa. Joulu ei
kyllästytä vielä yhtään. Tänä jouluna otetut kuvat ovat lähinnä kännykkä-
räpsyjä, sillä päätin nauttivani joulunhetkistä ja rakkaista tässä hetkessä.
Joitakin tunnelmapaloja tallensin omaksi sekä teidän iloksi. Myöhemmin
on mukava palata kurkkimaan blogiin miltä minäkin jouluna on kotona
näyttänyt. Joulukuusi on vuodesta toiseen se, jota jaksaa ihailla ja huo-
kailla sen sata kertaa päivässä. Tänä jouluna koristelun hoiteli lähinnä
neiti. Hänelle oli kuitenkin tärkeä perinne se, että kaikki perheenjäsenet 
oli edes hetken paikalla kuusta koristellessa. Ja onneksi pojatkin tulivat
hetkeksi siskon mieliksi kuusen koristeluun. Ihana hymy levisi siskon
kasvoille ja myös äidinkin. 











 Tänä jouluna jouluaatto vietettiin hyvin perinteisissä merkeissä kotona.
Joulupäivä pyhitettiin omalle perheelle ja leppoiselle ololle ilman aikataulua.
Eilen tehtiin tapaninpäivän ajelut mummuloihin, joissa oli paikalla kaikki
lapset lapsineen sekä puolisoineen. Serkut näki toisiaan ja aikuiset ehti
vaihtaa kuulumisia. Ja voi me saatiin jouluaattoyönä todellinen joulumaa
ulos, sillä lunta satoi vankka kerros. Tänään pakkanen on paukkunut -10
asteen tuntumassa ja aurinkokin kurkisti. Käytiin kaverin kanssa pitkä
metsälenkki ja iltapäivällä vielä pienten kanssa pulkkamäessä. Lasten
iloa on valtavan ihana katsoa ja kuinka pienillä jutuilla se saakaan aikaan.
Pulkkamäen liukkaat laskut ja tämän emännän mäenlasku hyppyrin kautta
saivat railakkaan naurut niin isännän kuin lasten suusta. Oli varmasti 
näky, kun pääsin mäen alas kiljahdusten myötä rillit vinossa kasvoilla ;)
Loppuajan keskityin katselemaan lasten laskuja ja ihailemaan taivaan
upeita vaaleanpunaisen sekä vaaleansinisen sävyjä. Ja miten pienestä
sitä ihminen tosiaan tuleekin onnelliseksi.

Letkeän leppoisia välipäiviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti